sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vappuun valmistautumista :)


 Tänään illalla leivoimme vappua varten munkkeja (ei kuitenkaan nunnia :D). Tuloksena leipomisesta saimme hyvän mielen ja tosi maukkaita munkkeja.
Simakin alkaa jo olla valmista. Sitä maistellaan sitten tiistaina vapun merkeissä...

Iloista vapun odotusta :))

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Keväthuumaa!

                             Moi kaikki!!
 
Ihanaa, kun ei ole tarvinnut lukea kokeisiin. Olen ollut tämän päivän ihan reporankana,
sillä minulla on ollut vähän lämpöä ja outo olo...

Tänään on aurinko paistanut ihanasti ja on ollut jo aika lämmintä :))
Ulkona saa nyt tosi hyviä kuvia, leskenlehdetkin ovat alkaneet heräillä talviunestaan.

Tein tänään uuden bannerin, mielipiteitä?! ;D

Hyvää viikonloppua teille jokaiselle!!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Frendipäivä


Feikkirusto, ristikorvis 3,95e (Seppälä) ja toinen 4.95e (H&M)

Kukkapinnit 2,95e (H&M)
 
 Tänään lähdimme luokan tyttöjen kanssa shoppailemaan. Mukana olivat ne, jotka pääsivät mukaan eli siis täydet viisi.  Kävimme kaupoissa ja kaupoissa ja mäkissä. Kokeilin aivan uuden aterian, joka oli nimeltään Mc.Feast. En itse pitänyt siitä hirveästi... Lopuksi kävimme Filmtown:issa.
 
Tänään vielä Heke tuli meille yöksi. Me olemme kirjoitelleet tätä ja syöneet iltapalan. Iltapalaksi oli karjalanpiirakoita ja jogurttia :)) Iskä kävi vielä ostamassa meille sipsukoita dipin kera. Nam!
 
Huomisiin :)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Lekulla


 
Menimme koulun jälkeen melkein kaikkien meidän luokan tyttöjen kesken leikkikentälle pelaamaan kaikenlaisia pelejä, kuten sokkoa, karttua, kiikkupolttista ja kaikkea kivaa.. KEVÄÄN KUNNIAKSI.
Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli tosi lämmin. Sellaisia päiviä saisi olla paljon enemmän :))

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Haaste tulla tupsahti!

Sain haasteen blogilta: Bitches be crazy
 

Ohjeet:

Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja
auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
 


11 asiaa minusta:

1. Olen Suomesta
2. Asun omakotitalossa
3. Minulla on kesällä synttärit
4. Minulla ja pikkusiskollani on yhteinen huone
5. Olen kesäihminen
6. Lempilaulaja on Niki Minaj
7. Olen karkkilakossa
8. Minulla on 11 kirjekamua
9. Minulla on kouluun matkaa n. 2,5 km
10. Lempijäätelömakuni ovat lakritsi ja toffee
11. Tykkään käydä uimassa järvessä

 
Vastaukset haastajan kysymyksiin:

1.Onko sinulla lempinimeä? Emppu
2.Onko parastakaveria? Eipä oikeastaan
3.Tykkäätkö eläimistä? Tykkään
4.Kumpi on tärkeämpi raha vai rakkaus. Raha tällä hetkellä
5.Mikä on sinun lempieläimesi? Kani
6.Onko sinulla poika/tyttöystävää? Eipä ole
7.Harrastatko mitään? Harrastan
8.Jos harrastat jotakin niin mitä? Show-tanssia
9.Kumman söisit ennemmin pullan vai porkkanan? Pullan, koska minulla on raudat, niin en voi syödä oikeaa porkkanaa.
10.Onko kaikki mielestäsi täydellisiä? Kaikissa on jotain vikaa :D
11.Oletko heikkohermoinen? En


Kysymykset haastetuille:

1. Onko sinulla lemmikkejä?
2. Millainen pyörä sinulla on?
3. Mikä on ollut viimeisin kokeesi ja miten se meni?
4. Kevät vai syksy?
5. Mitä tykkäät tehdä kavereiden kanssa eniten ja miksi?
6. Onko sinulla sisaruksia?
7. Mitä haluaisit tehdä kesällä?
8. Monta oppilasta koulussasi on?
9. Milloin viimeksi olet pelannut lautapeliä ja mitä?
10. Mitkä vaatteet sinulla on juuri nyt päällä?
11. Mikä on keväässä parasta ja miksi?

Haastetut :)

Http://nymfimaatti.blogspot.fi/

Http://inmyview-iida.blogspot.fi

Http://awwraww.blogspot.fi/

Http://state-of-dreamingg.blogspot.fi/

http://this-girl-is-belieber.blogspot.fi/

http://mydream-milla.blogspot.fi/

http://erilaisiakynsia.blogspot.fi/

http://jeajenniiiii.blogspot.fi/

http://hosuu.blogspot.fi/

http://liveliketheresnotomorrrow.blogspot.fi/

Http://anemonees.blogspot.fi/

lauantai 20. huhtikuuta 2013

A Thousand Years


 
Tänään on ollut rento päivä. En ole käynyt ulkona, koska kurkkuni on aika kipeä ja yritän parannella itseäni alkuviikon kokeisiin.

Pikkusiskoni meni eilen yöksi kamulleen, joten olen saanut olla ihan rauhassa. Olen lukenut tänään hieman matikkaa ja ja enpä ole oikeastaan tehnyt mitään erikoista. Olen vain löhöillyt ja nauttinut tästä viikonlopusta.

Nuo pyöräilykuvat eivät ole tältä päivältä. En ole laittanut noita aikaisemmin tänne, joten laitoin ne nytten.

                               Leppoisaa lauantai-iltaa!!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hyvää viikonloppua!!

 Jeij, tänään alkoi viikonloppu!!! Suunnitelmissa on lukua, kokeita on heti alkuviikosta, joten viikonloppuna on vähän pakko lukea, ainakin vähän. Se ei kuitenkaan rajoita hauskanpitoa ja ulkoilua.
 
Minulla on tänään heräämisestä asti ollut kurkku kipeä. Lähdin silti kouluun, koska meillä oli fysiikka/kemian koe. Tänään ysiltä alkoi koululaiselokuva. Se oli sellainen mangaelokuva. Meinasin välillä nukahtaa... oli se sen verran mielenkiintoinen elokuvakokemus :// Menimme sinne pyörillä.
 
Koulun jälkeen kävimme pikkusiskoni ja hänen kamunsa (Enen koulukummitettava (hauska sana)) kanssa mäkissä. Sen jälkeen kävimme vielä parissa kaupassa.
 
Hyvää viikonloppua rakkaat lueskelijani!!♥

torstai 18. huhtikuuta 2013