keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

23. - 25.7.2013 hauskaa menoa ☀

Kävin viime viikolla Selen mummon ja ukin mökillä. Tarkoitus oli ensin olla siellä vain yksi yö, mutta Selen perhe muutti kotiinlähtöpäivää myöhäisemmäksi, joten pystyin/sain olla siellä vielä toisenkin yön. Oli jälleen tosi kivaa nähdä Sele!

Olimme paljon veden kanssa tekemisissä. No eipä tuo ihme, kun iso järvi mollotti ihan nokan edessä. Me kävimme soutelemassa, melomassa, moottoriveneilemässä ja uimassa. Saunoimme pitkän kaavan mukaan ja pidimme hauskaa. Molempina iltoina kävimme katsomassa auringonlaskua. On se vaan aina elämys nähdä sellainen taivas!

Voi että meillä oli hauskaa! Kiitos siitä koko perheelle!!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tiuhtin ja Viuhtin kokeilut ;)

Viuhti oli meillä yötä ja meillä oli eilen hauskaa, kun pelasimme pelejä trampalla ja Wii:llä Mario Kartia. Wii:n pelailu meni vähän pitkäksi, kun menimme vasta puoli kolmelta nukkumaan.

Aamusta lähdimme kahdestaan kaupungille. Viuhti kokeili viime viikolla tekokynsiä ja minäkin ajattelin kokeilla sellaisia. Siispä menimme ostamaan niitä Seppälästä. Ostin nuo turkoosi-valkeat kynnet ja Viuhtilla oli jo valmiina nuo pinkit kynnet. Hän auttoi minua laittamaan nämä kynnet. Ne kyllä kieltämättä tuntuivat aika oudoille, mutta kyllä niihin sitten tottuu, niin Viuhti ainakin sanoi. ;)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ja tässä tulevat VALOKUVAUSKILPAILUN TULOKSET!!

 

Superkiitokset kaikille valokuvauskilpailuun osallistuneille kuvaajille ja äänestäjille!
Kilpailu oli tosi jännittävä ja tasaväkinen! Jännitystä riitti aivan loppumetreille asti.
 
Tässä tulevat tulokset:
 
1. Hede (8 p.)
Missä kuva on otettu ja milloin? Se on otettu Kuopiossa tänä kesänä.
Kerro kuvaushetkestä? Olimme perheeni kanssa Kuopiossa ja halusin mennä kävelemään tuonne kauniiseen puistoon.
Otin paljon kuvia kauniista kukista. Ja tämä onnistui minun mielestäni parhaiten. 

2. Viuhti (7 p.)
Missä kuva on otettu ja milloin? Se on otettu Kreetalla Haniassa viime vuonna.
Kerro kuvaushetkestä? Oli hieno ilma, kun olimme perheeni kanssa kävelemässä kaupungilla.
Otin paljon kuvia tuosta kauniista auringonlaskusta. Uin myös meressä tuon kyseisen auringonlaskun aikana. 
 
3. Julle (6 p.)
 
3. Hede (6 p.)
 
 
4. kuva nro 28, Kiki (5 p.)
5. kuva nro 3, Viuhti (4 p.)
6. kuva nro 32, Iidaaj (3 p.)
7. kuva nro 1, Kiki (2 p.)
8. kuva nro 7, Hede (1 p.)
 
Suosikkikuvani: kuva nro 23, Viuhti
Kuvaajien kesken arvonnan voitti: Juuli
 
Koska haluan, että kaikki kolmen parhaan joukkooon sijoittuneet palkitaan, haluan antaa yllätyspalkinnon Jullelle.
 
Kaikkien finaalissa äänestäneiden kesken arvonnan voitti: MaPe
 
PALJON ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!!!!!!!!
 
Lopuksi haluan vielä laittaa Sofian kuvaaman kauniin kuvan, joka ei valitettavasti ennättänyt mukaan kisaan, koska kuva tuli minulle vähän liian myöhään.
 
 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Lal-lal-laa ☂


Jos et vielä ole äänestänyt VALOKUVAUSKILPAILUSSA, nyt on sinun vuorosi! Paina tästä !
 

Kävin tänään Heden kanssa pienellä lenkillä. Hedellä oli pyörä mukana ja minä kävelin. Aluksi oli tosi kylmä ja vettä satoi vähän, mutta kun pieni sade loppui niin ei se niin kylmä enää ollut. Meillä oli päällä tuulitakit ja kolitsihousut ja ollaan vasta heinäkuussa menossa! :D Hede tykkäsi heitellä kiviä veteen ja tutkia rantaa. Hän löysi sieltä niitä mitä käytetään golfatessa siinä pallon alla ennen kuin lyödään.... jotain nuppeja ne ovat.

Eilen kävi kummini ja hänen äitinsä meillä kylässä. Oli mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Terkkuja heille! Kummini teki minulle tosi hienon ranskanletin. En olisi millään halunnut purkaa sitä, kun menimme illalla saunaan, mutta pakkohan se oli.

Lähden iltapäivällä minulle aika tuntemattomalle paikkakunnalle, nimittäin minun k-kamun Juulin synttäreille. Matkaa on n. kolme varttia! En ole ikinä käynyt kenenkään minun kirjekaverini synttäreillä. Tosi jännää, kun ei tunne ketään muita kuin itse synttärisankarin ;) Ja sanon jo nyt hänelle, että paljon onnea!!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Cheekin ja Mg:n keikalla

Jos et vielä ole äänestänyt VALOKUVAUSKILPAILUSSA, nyt on sinun vuorosi! Paina tästä !
 
Kävin  viime torstaina Cheekin keikalla. Hänen mukanaan oli myös Migael Gabriel. Menimme sinne pienellä kaveriporukalla. Olimme aika lähellä lavaa. Oli tosi hyvä meininki ja hyvä tunnelma. Porukkaa oli ihan älysti ja piti kunnolla huutaa, että kuuli edes oman äänensä. Keikka kuului päivänsankari Heken synttäreihin. Synttärit olivat yökyläsynttärit. Meillä oli todella hauskaa!
Kiitos niistä!

Tänään meillä kävi vieraita ja illalla kävin Viuhtin kanssa kaupungilla. Oli tosi huono sää. Ihan kuin olisi ollut kylmä ja sateinen syyspäivä. Toivottavasti ei ihan vielä kuitenkaan ;) Toivotaan, että ne alkukesän hyvät ja lämpimät päivät tulisivat takaisin! Vai onkohan muualla Suomessa ollut tänään kesäisemmät kelit? ;)


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Jännitys tiivistyy... PARAS KUVA VOITTAKOON FINAALISSA!

VALOKUVAUSKILPAILUN ÄÄNESTÄMINEN JATKUU!!

Kiitos kaikille teille, jotka äänestitte alkukilpailussa! Teitte kilpailusta todella mielenkiintoisen.
Osallistuitko sinä kisaan? Jos et, pääset  * TÄSTÄ! * katselemaan, mistä on kyse.
Alkukilpailun tunnelmiin pääset *TÄSTÄ!*.
 

Alkukilpailun jälkeen siirrymme finaaliin, jonka säännöt ovat seuraavanlaiset:
- KAIKKI ÄÄNESTYKSET lähetetään  S.POSTIINI (iraemilia1@gmail.com) tai KIK:IIN (iraemilia1)
- Voit äänestää halutessasi KAHTA kuvaa!
- En ota äänestykseen mukaan kommenteissa olevia äänestysnumeroita!
 
KAIKKIEN FINAALISSA ÄÄNESTÄNEIDEN kesken arvotaan jälleen palkinto!
En paljasta vielä mikä se on, mutta se on makeaa ja suussa sulavaa ;)
Ensimmäisen arvonnan voitti Viuhti! Onnea hänelle! Arvonnassa virallisina valvojina toimivat äitini, isäni ja pikkusiskoni Hede.
 

Tässä vaiheessa en vielä ilmoita suosikkikuvaani, enkä arvo kuvaajien kesken voittajaa!
 

Finaalin äänestys päättyy su 21.7. klo 18.OO.
 
 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

ÄÄNESTÄ SUOSIKKISI JATKOON!

VALOKUVAUSKILPAILUN ÄÄNESTÄMINEN ALKAA NYT!!!
 
 Jihuu! Nyt on sinun vuorosi päättää!  
 
Ensiksikin, kiitos kaikille osallistuneille! Kuvia tuli paljon ja jännitystä riittää.
Osallistuitko sinä kisaan? Jos et, niin pääset siihen * TÄSTÄ! * ja voit katsoa mistä on kyse.
 
Menemme tällä kertaa säännöillä, jotka kuuluvat näin;
- Kisassa on alkukilpailu ja finaali, joten on kaksi äänestystä.
- KAIKKI ÄÄNESTYKSET S.POSTIINI (iraemilia1@gmail.com) tai KIK:IIN (iraemilia1)
- Voit äänestää halutessasi kolmea kuvaa!
En ota äänestykseen mukaan kommenteissa olevia äänestysnumeroita!
 
Molemmissa äänestyksissä KAIKKIEN ÄÄNESTÄNEIDEN kesken arvotaan palkinto!
En paljasta vielä mikä se on, mutta se on makeaa ja suussa sulavaa ;)
 
Tässä vaiheessa en päätä vielä suosikkikuvaani, enkä arvo kuvaajien kesken voittajaa!
 
Alkukilpailun äänestys päättyy su 14.7. klo 18.OO.
 
Onnea kaikille kisaan osallistuneille!