maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kauaksi kotoa / part 2

"Porvoon vanha kaupunginosa on ainutlaatuinen. Sokkeloisten katujen ja monenmuotoisten tonttien muodostama mosaiikkimainen asemakaava on keskiajalta.
Monet putiikit ja palvelut sijaitsevat Jokikadun ja Välikadun varrella sekä kirkon ympäristössä, mutta kannattaa poiketa myös loitommalle. Sivukujilla on helppo unohtaa nykymaailman hössötykset ja ihmetellä, mitä aikakautta eletään. Pienet puistoparatiisit ja mietiskelyyn sopivat kivetykset odottavat vierailijaa asutuksen lomassa.
Vanhan Porvoon nykyinen maa-alue on 18 hehtaaria. Kaupunginosassa on 250 asuinrakennusta ja 300 ulko- ja talousrakennusta. Alueella asuu noin 700 asukasta."


 Tiistaina kävimme Selen ja hänen äidinsä kanssa Porvoossa. Kun Sele hoiti asioitaan äidinsä kanssa, minulla oli melkein kaksi tuntia aikaa kierrellä yksin Porvoon vanhassa kaupungissa, joka on mielestäni todella kaunis ja idyllinen.
Keskiviikkona olin Selen kotona sekä illalla kävimme Keravan maauimalassa. Lämpöiset kiitokset koko Selen perheelle! Oli taas mukavaa vierailla luonanne ja haluan vielä kiittää maukkaasta ruuasta! :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kauaksi kotoa / part 1






 Kotipaikkakunnaltani pääsee yhdelläkin junalla Etelä-Suomen määränpäähäni, mutta minäpä halusin matkalleni vähän äksöniä. Menomatkalla sain tehdä peräti kolme vaihtoa. Uskokaa tai älkää, mutta junamatkaa piristää kummasti, kun saa välillä käppäillä ulkona raittiissa ilmassa ja etsiä seuraavan junan väkipaljouden seasta. Haluan tässä välissä kiittää Selen nuorekasta mummoa, joka oli meille kuin pelastusenkeli, sillä saimme yöpyä hänen kauniissa kodissaan. Muuten matka olisi jäänyt jälleen toteuttamatta...
Koska Selen mummo asuu niin lähellä Helsinkiä, pääsimme Selen kanssa lähtemään maanantaiaamuna ratikalla keskustaan. Meidän Helsingin reissumme oli todella mukava. Pyörimme ympäriinsä etsiessämme missä mikin nähtävyys on, ja samalla saimme ikimuistoisia elämyksiä. Kävimme syömässä myös Piknikissä herkulliset salaatit. Helsingissä oli ihan hirmuisesti kauppoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Paljon hyviä ostoksia tuli tehtyä ja ajattelin, jos tekisin myöhemmin myös pienen ostosten esittelyn. Kuvasin matkaltani myös videopätkiä, joita olen vielä editoimassa. Video tulee varmasti tässä lähiaikoina tännekin. ;)
P.S. Jos haluatte kurkata katsomaan minun ja Selen touhuja helmikuulta, voitte painaa tästä :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tuut tuut!


Tähän postaukseen moni varmasti odotti niitä minun matkakuviani Etelä-Suomen reissulta, mutta ehei. Meitsi on vasta juuri nyt tällä hetkellä junassa matkalla kohti uusia seikkailuja. Viime viikolla ihan viime metreillä Sele sairastui ja jouduimme perumaan matkan. Juhannus on ohi ja ilmatkin alkavat ruveta lämpenemään, joten nyt oli hyvä rakonen lähteä Selen luokse. Yksityisistä syistä emme menekään illalla Selen luo, vaan menemme Selen kanssa hänen mummonsa luokse Helsinkiin. Vierailemme siellä pari yötä. Sieltä käsin meidän on helppo tutustua Helsingin vilinään. Tiistaina pääsen myös elämäni ensimmäistä kertaa Porvooseen, koska Selellä on siellä asioita hoidettavana. Olen kuullut, että Porvoo on kaunis kaupunki... Aah, odotan tulevaa reissuani tosi innoissani! Se kestää torstaihin asti, joten ennätän olla Selenkin luona pari yötä. Mitähän hän on oikein keksinyt?! Sen näette vielä tällä viikolla ;) Olihan teillä hauska juhannus? Minulla ainakin oli. Olimme mummolassa oikein isommallakin porukalla. Nimittäin siellä olivat serkkuni ja heidän perheensä. Oli mukavaa pelailla yhdessä kaikenlaisia pelejä ja ruokakin oli aivan mahtavaa!!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Fiiliksissä

Heippa hei! Päivät vierähtävät hurjaa vauhtia ohi ja kohta on jo juhannus! Sitä ennen käyn kuitenkin ystäväni Selen luona kylässä Etelä-Suomessa. Olen reissussa sunnuntaista keskiviikkoiltaan. On mukavaa päästä taas matkustamaan junalla ja muutenkin päästä etelämpään. Olen nähnyt Selen viimeksi helmikuussa, joten odotan vierailuani kovasti. Laukunkin olen jo pakannut, joten vältyn viime hetken stressiltä. Hyppään nimittäin junaan suoraan serkkuni Viuhtin rippijuhlista eli ennen lähtöäni käymme siis vielä juhlissakin.
Kävimme eilen Emmin kanssa elokuvissa. Siellä pyöri se Maleficent Pahatar. Se oli ihan hyvä leffa. Harmi kun muut kavereistamme eivät päässeet mukaan, mutta joku toinen kerta sitten :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pitikin kehua...



Moikka moi! Juuri kun kerkesin leuhkia näistä lämpimistä ilmoista, niin niinpä tietenkin! Tänään oli lämmintä vaan jotain kymmenen astetta ja tuuli paljon. Välillä satoikin! Onneksi huomiselle on kuitenkin luvattu kahtakymmentä astetta. Iltapäivällä kävin kaverini Emmin kanssa rannalla kuvailemassa. Mukaan tuli vähän myöhemmin Hedekin. Rannalla oli viileä tuuli ja oli muutenkin kylmä ilma. Sitten sinne tuli vanha mies, joka vaan lampsi sinne veteen, eikä hän ollut ollenkaan moksiskaan siitä ilmasta. Se mies käy joka päivä uimassa ilmasta riippumatta. Hän on rohkee jäbä;) Äsken tossa juteltiin vielä kamujeni kanssa, että lähettäs elokuviin tällä viikolla. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Hauskaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Itikkasota

Vitsi, että on ollut ihania ilmoja! Olen viettänyt suurimman osan kesälomapäivistäni uimarannalla. Vesi on lämmennyt tosi nopeasti. Olen uinut kesäkuussa joka päivä monta kertaa. Itikat ovat rantautuneet tännekin. Niitä on tullut ihan hirveästi lähiaikoina. Tossa just äskenkin äidin kanssa tuuletettiin mun huonetta ja aluksi ei ollut yhtään itikkaa lähimaillakaan, mutta sitten Boom! Ikkuna äkkiä kiinni! Itikoita pörräsi ikkunan takana monia kymmeniä. Laitettiin just ja just ikkuna kiinni niiden nokan edestä, ennen kun ne olisi päässy sisään. Ja sit tuossa iltapäivällä kun tultiin uimasta, itikka lensi suoraan mun silmään. Siinä sitten puolisokeana yritin ajaa pyörällä kotiin...
Mutta onneksi itikoita on vain alkukesällä ;)

Sattuisko joku tietämään, mikä tämän kauniin puun nimi mahtaa olla? 

Montako kertaa te olette jo käyneet uimassa ja
onko teille sattunut kommelluksia itikoiden kanssa?

lauantai 7. kesäkuuta 2014

"Nythän tämä on hyvännäköinen!"

Neljän päivän valokuvauskurssi on ohi. Taskussa on nyt hyviä kikkoja ja mukavia muistoja. Eilen kuvataidekoululaiset viimeistelivät omia teoksiaan. Tunnelissa soi erittäin taiteellinen musiikki ja mielestäni kaikilla oli mukavaa. Eilen tunnelilla vieraili myös paikallislehden toimittajia. (Haluaisin mainita, että eräässä alhaalla olevassa kuvassa ei ole paikallislehden toimittaja, vaan siinä on paikallisen kameraseuran jäsen.) Olen vähän pettynyt siihen tulokseen, mikä tänään oli lehdessä. Siihen ei oltu kuvattu taitelijoita, eikä kunnolla taideteoksia. Onneksi yhdessä kuvassa edes näkyi taustalla Fabion hienoa tunnelitaidetta! Koska tunneli on niin iso ja vesisade pilasi suunnitelmiamme, taidekurssilaiset eivät saaneet tunnelia valmiiksi. Ensi kuussa brasilialainen katutaiteilija Fabio Pires tulee takaisin tänne Helsingistä ja kuvataidekoululaiset jatkavat tunnelin maalausta. Teen silloinkin siitä postauksen, jossa näette miten tunneli edistyy, vaikka tämäkin näyttää jo melkein valmiilta. Lopuksi haluaisin kiittää Riikka-Liisaa, Kaita ja Fabiota, että teitte kokemuksemme mahdolliseksi. Meille kaikille jäi varmasti ihania muistoja :)



Mitä mieltä olette aikaansaannoksista?
Ainakin ohikulkijoilta saimme hyvää palautetta ;)