keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kevätjuhlavaatteet?!

    
Kävin äidin kanssa tänään kaupungilla. Olimme katselemassa hyviä vaatteita kevätjuhlaan. Kaupoista ei löytynyt mitään mikä kelpaisi. Emme älynneet katsoa ensin vaatekaappiini, koska sieltä ne parhaimmat vaatteet löytyy =)   No, äiti osti minulle levyn, jossa oli useiden laulajien kokoama levy. Tällä levyllä oli vaikka millaisia tosi suosittuja biisejä ;)

Illalla vielä juttelin n. puolen tunnin puhelun (viimeksi juttelimme n. tunnin) Pikku ÄS:än kanssa puhelimessa. Sovimme tapaamista alkukesästä ja pääsen Linnanmäelle!! En ole koskaan käynyt edes Helsingissä! Mutta nyt unelma toteutuu! Menen sinne junalla ja matkaan taittuu yli viisi tuntia. Huh huh ;D Meillä on myös muita meidän mielestämme tosi ihania suunnitelmia, mutta kerron niistä sitten myöhemmin postauksissani ;)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Äidin kanssa shoppailee

Kävimme viikko sitten naapurikaupungin ostoskeskuksessa. Se oli yllättävän iso paikka. Kauppaa oli kaupan vieressä ja katseltavaa riitti. Kävin siellä ekan kerran. Olin siellä äidin kanssa kahdestaan. Ostimme kolme paitaa ja koruja. Minusta ne tuovat sellaista kesäfiilistä :) Voin ehkä laittaa niistä joskus myöhemmin kuvia...
 
Mutta sitten vaihdamme aiheen serkkuihini. Olin heillä pikkusiskoni kanssa tänään. Meillä oli hauskaa ja aika kului nopeasti!! Viuhtin  piti sitten lähteä  harkkoihin. Jäimme hänen pikkuveljensä kanssa vielä trampalle vähäksi aikaa. Hänkin on tosi hyvä tekemään vaikka millaisia temppuja!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Uimassa ja auringossa

   
 
Nyt se on sillä tavalla, että kävin heittämässä tänään talviturkin. Mukana todistamassa olivat pikkusiskoni ja äitini. Vesi oli aluksi kyllä aika kylmää, mutta kun siinä oli vähän aikaa, ei se enää niin kylmää ollutkaan. Toivottavasti en vilustunut! Ei olis kivaa, kun joutuis sairastaa ja samalla muut kirmaavat kesälomalle...

Koulussa ei ollut yhtään kunnollista tuntia. Oli yhteislauluja ja kevätnäytöksen läpimeno ja niin edes päin... Pääsimme kotiin 13.30. Pääsisimmeköhän huomennakin ?! :)
Ulkona oli lämmin päivä, aurinkokin paistoi mukavasti. Enää 5 päivää koulua!

Kiitos "Sanni" kommentistasi! Kysyit, olenko heittänyt talviturkin, mutta taidatkin tietää jo vastauksen tämän postauksen perusteella :) Ja kysyit myös, mitä meinaan tehdä kesälomalla. Ennenkuin rupean kertomaan mitään kesäsuunnitelmistani, pitääpi minun soittaa Pikku ÄS:lle... sillä suurimmat suunnitelmani toteutan hänen kanssaan :))

torstai 23. toukokuuta 2013

Summer is here!

    
Saitpa Heke kyllä hienon kuvan :)!
Heken myös tääkin ♥♥
Täällä taas! Taukoa oon pitänyt, kun ulkona on ollut niin vallan ihastuttavan ihana sää :))
Kävin eilen Heken kanssa läheisellä rannalla ja katselimme, kun muut kävivät uimassa. Se näytti todella kylmältä puuhalta. En ole itse vielä käynyt..

Saimme myös kokeita pois ja uurastus palkitaan. Viime viikolla meillä oli fysiikan koe ja biologian koe. En olisi millään jaksanut enää lukea, mutta kun tiesi, että ne olisivat viimeiset kokeet ja kesäloma alkaisi, niin mikäpäs siinä oli lueskella. Sain bilsasta 10- ja fykestä 10. Olen niin ylpeä itsestäni ja voin jäädä hyvällä mielellä lomalle.

Enää VIIKKO koulua ja sitten Kesälomalle! Niin ihanaa!!♥

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viuhti extra!!

Tänään minulla oli ne tanssiesitykset, joiden kenraaleissa kävin eilen. Viuhti esiintyi myös siellä. Hänen esityksensä oli tooosi hieno! He esittivät kettuja ja siksi kuvissa on noi meikit. Ne jäivät esityksestä..

Näytöksen jälkeen meille tuli mummo ja kummini. Vähän myöhemmin Viuhti-serkkunikin tuli meille. Oli tosi ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa! Meillä oli tosi hauskaa, kun olimme trampalla ja kävimme kävelemässä rannalla. Oli niin ihanan lämmintä ja t-paidassa tarkeni olla vielä illalla.

Viuhti on hirvittävän notkea! Hän on sellaisessa ryhmässä, joka kiertää kaiken maailman kisoissa tanssimassa. Sinne ei ihan jokainen pulliainen pääsekään.. ;))

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kiirettä pukkaa...

 Ihanaa kun kesää on ilmassa ja aurinko paistaa! Puihin on alkanut tulla hiirenkorvia ja lämpötilat ovat muuttuneet tosi paljon viime päivinä. Niin ihanaa!!
Eilen oli viimeinen koe koulussa (fyke/kemia). Jee! Mutta meillä on vielä ensi viikolla laulukoe. Onneksi siihen ei tarvitse lukea miljardeja sivuja...

Koulun jälkeen menin Heken ja Viken kanssa rannalle. Toisella puolella järveä oli paljon porukkaa ja he olivat luultavasti heittämässä jo talviturkkia pois. Minä en kuitenkaan vielä ole heittänyt. Rannan jälkeen menimme läheiselle k-supermarketille ostamaan jäätelöt ja Vikelle syömään ne.

Tänään n. puol kaksitoista menin mäkiin ja siellä odotti minua k-kamuni. Ostimme sieltä jäätelöt ja menimme vähän kiertelemään kaupungille. Minulla oli converset ja minä en hölmönä laittanut sinne sukkia alle niin sain ihan mukavat rakot jalkoihin. Sen jälkeen menimme kamuni kanssa kulttikselle ja minulla alkoi kenraalit. Huomenna on tanssiesitys ja kävimme harjoittelemassa. Esiinnyn kahdessa näytöksessä ja molemmat menivät hyvin.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aurinkoista äitienpäivää!! ♥

 


Tiedäthän sinä äiti sen,
että susta kovasti iloitsen
olet mulle tärkeä ihminen.
 
Tiedätkö myöskin äiti sen,
usein sua lämmöllä ajattelen,
yhteisiä hetkiä muistelen.
 
Arvaat kai äiti sen,
ett´ sua koskaan
unhoittaa voisi en,
sinä Äitini kultainen.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Retu & Heke & Tiuhti


Eilen illalla mä kävin Heken luona. Meillä oli hauskaa ja välillä Heken koira Retu tuli meitä kurkkaamaan. Se on niin ihanan kiltti ja kaikkee ♥ Me kuvattiin ja höpöteltiin ja tehtiin kaikkee kivaa... Emme voineet mennä uloskaan, kun siellä satoi.

Tänään hyppäsin iskän mukaan kaupungille ja  hän heitti minut samalla yhteen kauppakeskukseen. Siellä minua jo odottikin  k-kamuni, jota en ollut tavannut aikaisemmin. Meillä oli hauskaa, kun kiertelimme hyllyjen välissä. Varmasti me vielä tapaamme, kun kerta pitkään odotettu kesäkin on tulossa...

Kaupungin jälkeen menimme siitä suoraan mummolaan. Mummo oli tehnyt mm. lihapullia ja makaroonilaatikkoa  Ne olivat todella hyviä, kuten mummon ruuat aina!! Kaiken kukkuraksi oli vielä jälkkäriksikin mansikoita ja vaniljakastiketta!!

torstai 9. toukokuuta 2013

Lettupäivä, sadepäivä, pyhäpäivä...

    
Moro kaikki Maan asukit!!

Olemme jälleen kokoontuneet tänne The world is everywhere -blogiin katselemaan, mitä minä olen tänään puuhaillut...

Äiti paistoi tänään lettuja. En olekaan syönyt niitä pitkiin aikoihin ja ne olivat tosi hyviä mummon valmistaman omenahillon kanssa. Nami nami!...

Koko ajan on vain satanut vettä ja vettä. Pistin oikein kunnon varusteet päälle, kun lähdin Viken luo. Siihen kuului: punainen sadetakki ja -housut, sateenpitävät hanskat ja pinkit kumpparit. En ollut yhtään märkä, kun pääsin perille, paitsi naama oli vähän märkä. Katselimme Viken kanssa kännykälläni Suomen tivolin laitteita ja harmittelimme, kun se ei tule tänä kesänä meidän kaupunkiin.

     Huom. Nimeni on vaihtunut Tiuhtiksi. En ole enää Emilia... :))

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

It's A Beautiful Day!

   


Tosiaan tänään oli ihana ilma ja aurinko paistoi niin kirkkaalta taivaalta, ettei mitään rajaa!!
Koulu loppui kahdelta ja kotona odotti iso kirje Pikku ÄS:ltä :)) Kiitos! Menin heti pikkusiskoni kanssa trampalle ja vähän myöhemmin hänen  kaverinsa tuli kylään. Hän oli Heken pikkusisko.
 
Illalla me katsoimme siskon kanssa kaksi Uusi päivä -ohjelmaa. Niitä tulee nyt kesällä aina kaksi joka päivä, koska koko tuotantokausi alkoi alusta, eli aloitettiin näyttämään tämän kesän aikana ihan ekasta jaksosta lähtien siis  n. 3. vuoden vanhaa kamaa. Huh mikä urakka, jos aikoo katsoa kaikki vanhat jaksot!
 
Huomenna on vapaapäivä!! JEE!! Nautitaan siitä nyt oikein kunnolla ;))

Hyvää helatorstaita ja mukavaa alkukesää!! :))

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Anything Could Happen

 
Olin tänään Heken kanssa ja menimme kuvailemaan ulos. Ulkona oli tänään hirveän kosteaa ja kylmää, koska koko aamun ja yön aikana tuli paljon vettä. Järvetkin ovat jo sulaneet kokonaan ja aallot saavat kyytiä. Nyt on alkanut tulla sitä kevättulvaa. Rantapuut ovat ihan vedessä.

Sieltä se kesä tulee :)) Ja onpa joku bongannut jo haarapääskynkin. Ensi viikolle on luvattu tosi lämmintä... jopa +19 astetta,  jee!!