perjantai 10. kesäkuuta 2016

Viime aikoina olen...

_MG_4821 
… ollut TET-harjoittelussa päiväkodissa. Oli muuten ihan mahtava kokemus. Lapset olivat todella suloisia ja he ottivat minut heti mukaan leikkeihinsä ja muuhun toimintaan. Olin pienempien puolella, jossa oli hieman yli kymmenen 3-5 vuotiasta. Leikin ja pelailin heidän kanssaan. Autoin pukeutumisessa ja päiväunilla nukuttamisessa. Ihaninta oli se, kun viikon päätteeksi lapset eivät olisi halunneet minun lähtevän ja kolme tyttöä piirsi minulle ihanat läksiäispiirustukset. Miten suloista! Minulle jäi siltä ajalta pelkästään ihania muistoja. 

_MG_4819 
… käynyt Särkänniemen huvipuistossa Heidin kanssa. En ole käynyt missään huvipuistossa hurvittelemassa kolmeen neljään vuoteen (jos siis pientä Tivoli Sariolaa ei lasketa), joten oli todella mukavaa lähteä hurvittelemaan oman siskoni kanssa. Reissun järjesti nuorisotoimi. Minusta on aina ihanaa lähteä pikkusiskoni kanssa hieman kauemmas kahdestaan ja viettää yhdessä laatuaikaa. 

_MG_4841 
… saanut uuden kameran. Pitkän odottelun jälkeen vihdoinkin se tuli perille tänne Suomeen asti. Odotin monia kuukausia, mutta odotus palkittiin. Teen luultavasti lähiaikona postauksen, jossa vertailen vanhaa ja uutta kameraa keskenään. Huh, onneksi kamera ehti tulla ennen kesän ensimmäisiä rippivalokuvauskeikkojani!

_MG_4788 
… saanut tiedon, että minut on valittu kesätöihin. Kävin huhtikuun alussa S-ryhmän haastattelussa ja sain tiedon kuun lopussa, että minut on valittu monen tuhannen joukosta kahdeksi viikoksi Tutustu ja tienaa harjoitteluun Prismaan. Työt alkavat maanantaina ja olen kyllä todella innoissani. Hain jo Prismaan viime vuonna, mutta tällä kertaa onnisti. Jänskää! Olin puolitoista vuotta sitten Prismassa taksvärkissä, mutta silloin pääsin vain siivoamaan ja järjestelemään hyllyjä. Luultavasti nyt saan tehdä monipuolisemmin töitä...

_MG_4815 
... nauttinut alkukesän hyvistä ilmoista. Ihanaa kun on jo ollut niin lämmintä ja aurinko on paistanut välillä täydeltä terältäkin. Aurinkolasit, kirja ja juomista, siinä kaikki mitä alkukesän lämpiminä päivinä halusin. Hiukset ylös ja jokin näpsäkkä mekko niin avot! Olen viettänyt paljon aikaa ja paistatellut päivää minulle uudessa aurinkotuolissa. Se ei kuitenkaan ole mikään uusi, yli 16-vuotta vanha, mutta todella mukava pehmeydeltään ja ulkomuodoltaan. Saimme vihdoin tänä keväänä aikaiseksi hakea se tuolta vintiltä piiiiiiitkiltä talviunilta!

_MG_4779 
Mitäs te olette touhunneet?

tiistai 31. toukokuuta 2016

Summer bucket list 2016

Heippa ja ihanaa päivää kaikille! Viime aikoina olen katsellut muiden blogeja,
joissa on väsätty listoja kesän suunnitelmista ja odotuksista.
 Ajattelin nyt tehdä tänä kesänä omani
ja kantaa niin sanotusti korteni kekoon ensimmäistä kertaa.

_MG_5416-2  

• Herää monina aamuina aikaisin ja nauti kesäaamuista.
• Kuvaa paljon auringonnousuja ja -laskuja.
• Tee jokin hyödyllinen ostos.
 • Käy SUP-lautailemassa.

_MG_5376  
• Matkusta jonnekin kivaan paikkaan junalla
 • Nuku vähinään 5 yötä teltassa.
 • Uudista vaatekaapin sisältöä.
• Käy kuutamouinnilla.
• Lue ainakin 5 kirjaa.
 
_MG_5366 
• Ota kamera mukaan ulos aina kun mahdollista.
• Opettele tekemään oikea kukkaseppele.
• Hanki muutama uusi ystävä.
 • Hurvittele huvipuistossa.
 • Käy leirillä.

_MG_5381

• Järjestä paljon erilaisia piknikkejä eri puolelle Iisalmea. 
 • Käy ainakin yhdessä musiikkitapahtumassa.
• Tee mahdollisimman pitkä pyöräilyretki. 
 Hanki omaa rahaa kesätöissä.
• Tee muutama video blogiin.
• Valvo koko yö.


Millaisia kesätoiveita teillä on?

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kätköissä puutarhan

Ihanaa, kun luonto muuttaa muotoaa ja väritystään kesää kohden. Puihin ja pensaisiin alkaa ilmaantua silmuja, jotka kasvavat huimaa vaihtia (eikä sade ainakaan pysäytä niiden kasvua, päin vastoin). Kevään ensimmäiset kukkaset nousevat maan alta ja maalaavat talven harmaaksi värjäämän maan omalla maailmallaan. Ruohikon vihertyminen ja lintujen kilpalaulu yötä päivää tuovat omaa tunnelmaansa. Päivien piteneminen piristää mieltä ja antaa mahdollisuuksia puuhastella myöhempään. Eläimet heräilevät omista koloistaan ja paistattelevat päivää auringonpaisteessa. Vesi alkaa lämpenemään ja lämpimämmät tuulet heiluttelevat hiuksia. Kevät on luonnon parhaimpia aikoja. Oletko sinä katsellut/pysähtynyt hetkeksi ja katsellut ympärillesi viime aikoina? Tapahtumarikasta ja parasta tulevaa kesää kaikille!

_MG_4886 _MG_4899 _MG_4891 _MG_4887 _MG_4893 _MG_4877 _MG_4906