Viime viikolla kävimme mummon luona juhlistamassa hänen syntymäpäiväänsä. Onnea vielä kerran mummo! Kuten arvata saattaa, ruoka oli taas hirmu hyvää. Ruuan jälkeen kävimme vaaroja uhmaten ulkoilemassa pikkusiskoni Heidin kanssa. Niin, mitähän vaaroja siellä maalla nyt voisikaan olla? Ekana mieleeni tulee yksinäinen/äkäinen susi, jolla sattuu juuri silloin olemaan sudennälkä. Ja olenpa myös kuullut mummolta, että niilläkin kulmilla on tehty näköhavaintoja susista. Jopa meidän mummo oli päässyt todistamaan kahden suden loikkaamista metsän siimekseen, kun mummo oli körötellyt autollaan aika lähellä kotiaan. Niinpä, tällaiset susijutut eivät todellakaan ole keksittyjä, vaan kyllä nykyään maalla asuvat saattavat kohdata suden, koska niitä liikuskelee luonnossa ehkä liikaakin... No, meidän ulkoilu onnistui turvallisen tuntuisesti kauniissa talvisessa maalaismaisemassa. Lunta oli puissa ihanan satumaisesti. Mieli väkisinkin virkistyi ja rauhoittui. Ja lopuksi ulkoilun kruunasi taivaallisen kaunis sininen hetki...
Heii! Sain vihdoinkin tehtyä uuden profiilikuvan, jes! Kävimme äidin kanssa räpsimässä, kun Heidi oli kavereidensa luona synttäreillä. Oli muuten petollisen kylmä ilma. Pakkasta oli n. 18 astetta, joka ei oikeastaan tunnu enää missään, mutta tuuli sen sijaan oli hyytävän kylmä. Siinä posket ja nenänpää menivät kylmiksi, vaikka ulkona olisi ollut vain vähän aikaa. Onneksi ensi viikoksi pitäisi lauhtua... Leivoimme eilen tiikerikakun ja marjapiirakan. Ai että tuli hyvää! En ollut koskaan ennen tehnyt tiikerikakkua, joten oli kiva kokeilla jotain uutta.