sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Bye bye weekend!
Nyt on viikko taas saatu päätökseen syksyisissä merkeissä. Kävimme tänäänkin kuvailemassa niitä kasveja ja puita, mitä en eilen ennättänyt kuvaamaan, kun pimeä yllätti meidät. Tämä päivä oli kyllä aika kylmä. Piti välillä mennä takaisin kotiin laittamaan lapaset käteen, kun näpit jäätyi sellaisilla ohuilla hansikkailla. Ensi yönä menee jo miinuksen puolelle! Sieltä se talvi tulla jolkuttelee ;)
lauantai 28. syyskuuta 2013
Jos on tarkka, saattaa löytää aarteita!
Kävin tänään Heden ja äidin kanssa kävelemässä metsässä. Meidän luokalla on sellainen koulutyö, jossa pitää ottaa tietyistä kasveista ja puista kuvia. Alkaa tulla jo kiire, kun kaikki lehdet tippuu puista! Löysimme matkan varrelta sammalten keskeltä keltaisen frisbeegolfkiekon. Kiekossa oli omistajan nimi ja numero. Äiti soitti kyseiselle nuorelle miehelle ja koska hän ei edes ollut paikkakuntalainen, hän antoi frisbeenkiekon meille omaksi. Hän myös kertoi, että hän oli käynyt täällä alkukeväästä, joten aika pitkään se on siellä ennättänyt maastoutua :D
Hyviä viikonloppuja kaikille!
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Rentoo meininkii...
Huipsun!
Tänään on ollut rento päivä. Olen esim. lukenut vähän kokeeseen ja käynyt pyöräilemässä Heden ja äidin kanssa.
Aamulla oli aika kylmää, mutta kyllä se sitten lämpeni keskipäivään mennessä. Vaikka aurinko pistikin parastaan, vilpoisa syystuuli muistutti, että olemme menossa kohti talvea. Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan ihania, vai mitä?!

Mukavaa alkavaa kouluviikkoa teille kaikille!
lauantai 14. syyskuuta 2013
Me ollaan frisbeegolfareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan...
... me ollaan sankareita elämän, IHAN JOKAINEN!!!
Kävin tänään Viuhtin kanssa frisbeegolfaamassa. Meillä oli tosi hauskaa, kun yritimme etsiä maastoon piiloutuneita kiekkoja ja niiden koreja. Olimme molemmat ekaa kertaa pelaamassa, joten pelaaminen oli vähän niin kuin seikkailu, jossa yritimme etsiä tien seuraavalle heittopaikalle. ;)
Tänään oli vieläpä niin ihana ilma, että oli todella mukavaa kävellä luonnossa. Kiitos Viuhti, että pyysit minut mukaasi frisbeegolfailemaan :))
Callunoita ja auringonlaskua
Kävin tänään äidin kanssa kävelemässä rannalla. Olimme siellä sen verran myöhään illalla, että auringonlasku oli parhaillaan menossa. Se oli kyllä tosi hienoa katseltavaa!
Koulussa meillä oli tänään koulukuvaus. Meidän luokkakuva otettiin ekaa kertaa ulkona. Oli kuitenkin sen verran viileähkö keli, että alkoi jo tulla kylmä pelkässä pitsipuserossa.;)
Minusta tämä viikko on mennyt tosi nopeasti. Vastahan oli maanantai!
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Videoviikko. Su 8.9.2013 Serkut sunnuntain vietossa
Viimeinen video tuli vähän myöhässä, koska YouTube ei toiminut...
lauantai 7. syyskuuta 2013
tiistai 3. syyskuuta 2013
maanantai 2. syyskuuta 2013
tiistai 27. elokuuta 2013
Ilta-auringon loisteessa!
Eräänä iltana olin Heden ja äipän kanssa kävelemässä rantapolulla. Oli tosi ihana ilma ja aurinkokin paistoi innokkaasti puiden takaa. :)
Ai niin! Tuosta vedestä tuli mieleen, että kävin tänään katsomassa Enen kanssa elokuvan Percy Jackson: Hirviöidenmeri. ;) Se oli ihan yes ja sen jälkeen maistui Mäkkärin hamppisateria pitkästä aikaa mukavan makoisalta.

maanantai 26. elokuuta 2013
Any last days of summer at the beach
En oo pitkiin aikoihin kirjoitellut. Tässä on nyt viikko harahtanut ihan huomaamatta. On ollut mukava vaan nauttia näistä ihanista kesäpäivistä, kun niitä vielä on. Viime viikolla Heli oli käymässä meillä kylässä pitkästä aikaa. Hyppelimme trampalla vähäsen aikaa ja lähdimme kävelylle. Menimme rannalle nauttimaan ihanasta ilmasta. Kun tulimme rannalle, näimme, että kaksi luokkalaistamme olivat juuri käyneet uimassa ja olivat tekemässä lähtöään kotiin päin. Itse en ole käynyt pitkään aikaa uimassa... Milloin sinä kävit viimeksi?
maanantai 19. elokuuta 2013
Makkaraa ja sadetta!
Perjantaina kävimme koko perheen kanssa paistamassa makkaraa rannalla. Saimme olla siellä ihan rauhassa keskenämme, koska muuta porukkaa siellä ei lainkaan ollut. Oli tosi mukavaa paistella makkaraa, kunnes rupesi satamaan kaatamalla. Siinä me sitten vaan syötiin makkaraa sateessa. Eipä oo ennen tullu kokeiltua! Uusi mukava kokemus! Kun sade lakkasi, Hede kävi uimassa. Vesi ei ollut kylmää sateen jälkeen. Minulla ei kuitenkaan ollut uikkareita mukana, joten tällä kertaa se jäi väliin.
Tänään olin koulun jälkeen Enen kanssa. Olimme niillä ja sitten tulimme meille. Meillä me olimme trampalla ja olimme sellaista pylly plätsi kisailua. Kumpi lopettaa ekana häviää. Olimme sitä hetken kunnes rupesi satamaan täysillä, mutta sade ei meidän pomppimista haitannut. Jälleen uusi mukava kokemus! Meidän housut olivat ihan märät sen jälkeen. No, kesä kuivattaa ;)
Ja ai niin!! Sen viime postauksen oravan nimeksi tuli Söötti Tape Pallero !!!!!
lauantai 17. elokuuta 2013
Timantit on ikuisia...
Olimme tänään Viuhti-serkun kanssa. Sitä ennen kävimme ostamassa Heden kanssa vähän mässyä illaksi. Meillä (minulla ja Hedellä) on tyttöjen ilta, koska vanhemmat eivät ole kotona. Iskä ja äiti menevät jonnekin konserttiin. Me aiomme ainakin katsoa jonkun leffan, pelailla pelejä ja valvoa myöhään. Kukaan ei ole määräämässä mitä me teemme! :)
Eli siis Viuhti kävi meillä kylässä. Olimme melkein koko ajan trampalla pomppimassa. Pelailimme erilaisia pelejä siellä ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Äiti tarjosi meille uunituoreita pieniä piirakoita. Oli tosi kivaa, kun kävit meidän vieraanamme Viuhti! Ulkona oli aika kylmä ilma, jos vertaa esim. vaikka eiliseen. Mutta sehän on syksyn merkki ;)
Hei, kuka keksisi tälle suloiselle oravalle kivan nimen?!
torstai 15. elokuuta 2013
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Kesäkooste 2013 ☼
Nyt kun koulutkin alkoivat ajattelin tehdä tällaisen kesäkoosteen 2013!
Tähän olen koonnut parhaimpia hetkiä kesästäni! Oli kyllä tosi mukava kesäloma! Kiitos kaikille teille, jotka olitte osana kesääni!!
Tähän olen koonnut parhaimpia hetkiä kesästäni! Oli kyllä tosi mukava kesäloma! Kiitos kaikille teille, jotka olitte osana kesääni!!
tiistai 13. elokuuta 2013
Eka koulupäivä on taas suoritettu!
Nyt se on ohi! Nimittäin ensimmäinen koulupäivä tällä lukukaudella. Koulussamme oli aamunavaus, jossa kerrottiin uusille oppilaille, ketkä henkilökuntaan kuuluvat ja kerrattiin vähän sääntöjä. Meillä oli vain kolmen tunnin päivä. Jaoimme kaikille kirjat ja vihkot. Minä ja Heke saamme olla open apulaisina tämän viikon. Olihan se ihan kiva nähdä meidän luokkalaisia kesäloman jälkeen :)
Koulun jälkeen menin Enen kanssa kaupungille metsästämään alennusmyyntejä, mutta emme oikeastaan löytäneet juurikaan mitään... Kävimme torilla ostamassa pehmikset ja höpöttelimme sitä sun tätä yli puoli tuntia. Se pehmiksien antaja/tekijä oli aika huolimaton. Se teki semmoset lössähtäneet jäätelöt ja sanoi, että ne vähän lössähti. :D
Kaupungissa käynnin jälkeen tulimme meille ja meillä oli myös Heden kamu kyläilemässä. Me pelasimme pienempien iloksi sokkoa ja haamuhippaa trampalla. Meillä oli kyllä hauskaa!!

maanantai 12. elokuuta 2013
Mukavaa koulun aloitusta kaikille!
Moi! Hyvää koulujen alkua jokaiselle koululaiselle ja opiskelijalle! Taas ne koulut alkavat. Minua ei hirveästi innosta, mutta eihän siellä ihan huvikseen käydäkään... Joka päivä "takkiin tarttuu" jotain uutta ja mielenkiintoista tietoa ;)
Kävin tänään perheeni kera mummolassa. Mummo paistoi muurinpohjalettuja viimeisen lomapäivän kunniaksi. Hän valmisti myöskin ihanan makuista keittoa, josta olin haaveillut jo pitemmän aikaa. Ulkona oli kylmä ilma, mutta onneksi aurinkokin pilkahteli välillä lämpimästikin. Mummolassa kasvaa kauheasti ihania kukkia ja olisi tehnyt mieli kuvata ne kaikki tänne...

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Päivä Juulin kanssa ;)
Olin viime maanantaina Juulin kanssa. Hän tuli meille ja meillä oli tosi hauskaa. Me esim. pelisimme pleikkaria, ammuimme jousipyssyllä (Juuli oli muuten tosi hyvä siinä, kun kuulemma ihan eka kerran ampui sillä), kävimme uimassa, söimme tortilloja ja kävimme elokuvissa. Elokuvan nimi oli se Monsterit Yliopisto. Se oli kyllä aika hyvä. Juuli, oli todella mukavaa, kun pääsit vierailemaan meillä!!
Nyt rupean valmistelemaan Heden kaverisynttäreitä ja pistän hänet tosi hienoksi. Synttärit ovat naamiaissynttärit. Minä laitan itse jonkun peruukin päähän. Järjestän kaikenlaisia pelejä ja olen limpparinkaataja :D