tiistai 26. elokuuta 2014

VALOKUVAKILPAILUN TULOKSET

Aluksi haluan lämpimästi kiittää kaikkia valokuvakilpailuuni osallistuneita kuvien lähettäjiä ja äänestäjiä.
Teidän ansiostanne kilpailusta tuli mielenkiintoinen, sillä kaikki kuvat olivat upeita!

Enää kenenkään ei tarvitse arvailla voittajaa, sillä tulokset tulevat tässä:
 
unnamedd


           Voittaja on kuva numero 5, joka sai 34,6 % annetuista äänistä.

" Tähän kuvaan sisältyy monia ihania muistoja. Yhtenä kauniina kesäiltana lähdimme Ladyn kanssa pienelle kuvausreissulle ja tarkoitus oli ottaa vähän tunteellisempia ja taiteellisia yhteiskuvia. Illan saldosta tämä kuva jäi vahvasti mieleen ja on ehdottomasti yksi suosikkikuvistani. Aina kun katson tätä kuvaa voin palata ajassa taakse päin siihen hetkeen ja fiilikseen mikä silloin oli. Minkälainen luottamus välillämme oli kun annoin lampaan kävellä vapaana tiellä. Ja mikä parasta, se tunne, kun sain poseerata oma rakas karvakaveri kainalossa. Kuvassa oleva Lady on yksi kolmesta lemmikkilampaastani ja jos meidän seikkailut kiinnostaa, niin klikatkaa itsenne blogiin http://riiviotjakaurakamu.blogspot.fi/"

025  Toiseksi sijoittui kuva numero 4, joka sai 23,1 % annetuista äänistä. 
 
"Kuvassa on Korkeasaaren hyasinttiarapariskunta, joka on kasvattanut useita poikasia. Koiraan päässä on kaljuja kohtia, sillä ylihuolehtivainen naaras nyppii toisinaan höyheniä sen päästä. Kuvaa varten he tulivat poseeraamaan muodostaen nokilla sydämen."
 
 
Kaikki kuvat saivat ääniä, mutta koska kuvien väliset erot olivat pieniä, haluan kaikkien muiden kuvien sijoittuvan pronssille.
 
 
jkvkkvj   Kaikkien valokuvan lähettäneiden kesken arvotun yllätyspalkinnon voitti kuva numero 6.
 
Ja kaikkien äänestäneiden kesken yllätyspalkinnon voitti Anni.
 
Tosi paljon onnea kaikille voittajille! Tulen ottamaan teihin yhteyttä mahdollisimman pian.



lauantai 23. elokuuta 2014

Vielä on äänestysaikaa jäljellä ;)

3-IMG_0023-001 2-IMG_0008-001 1-IMG_9973-001 2-IMG_9994-001 1-IMG_9901 1-IMG_6681-001 1-IMG_9815 1-IMG_6706 1-IMG_6679-001 1-IMG_0005-001 Heipparallaa! Siitä on melkein neljä viikkoa, kun olen viimeksi tänne kuvieni kera postannut. Blogissani on tällä hetkellä menossa jännittävä äänestys. Jos et ole vielä äänestänyt, kannattaa heittää suosikin numeroa mulle. Edelliseen postaukseen pääset tästä. Muistathan, että kaikkien äänestäneiden kesken arvomme yllätyspalkinnon. Äänestämään pystyy enää sunnuntaihin 24.8. klo 15.00 asti!!

Vaikka millaista on tapahtunut heinäkuun postauksen jälkeen... Koulu on alkanut ja syksyn merkit alkavat jo näkyä. Osa puiden lehdistä on jo muuttanut väriään ja vesisateita on ollut viime viikkoina enemmän. Ilmatkin ovat jo viilentyneet ja aamulla on ollut aika kylmää. Uimassakaan ei ole tullut enää käytyä koulun alkamisen jälkeen. Menin siis yläkouluun kesäloman loputtua. Siellä on tosi mukavaa ja olen saanut uusia ystäviä. Uusi luokkamme on tosi rento ja meillä on hirvittävän hyvä yhteishenki, josta myös opettajat ovat maininneet. Elämäni on muuttunut parempaan suuntaan, kun on tullut uusia mukavia muutoksia ja ystäviä.

Kiitos kaikille lukijoilleni! Teitä on jo yli sata! 

Jos olette koulussa, miten teidän syyslukukausi on lähtenyt pyörimään? 

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valokuvakilpailun äänestys alkaa nyt!


 
Nyt on sinun vuorosi päättää!   
Ensiksikin, suurkiitos kaikille osallistuneille! Kaikki kuvat ovat aivan ihania!
Onneksi minun ei tarvitse valita voittajaa, sillä se olisi todella vaikea tehtävä.
Osallistuitko sinä kisaan? Jos et, niin pääset tutustumaan siihen tästä ja voit katsoa, mistä on kyse.
 
Menemme tällä kertaa säännöillä, jotka kuuluvat näin;
- KAIKKI ÄÄNESTYKSET S.POSTIINI (theworldiseverywhere@gmail.com) tai KIK:IIN (theworldiseverywhere)
- Voit äänestää vain yhtä kuvaa!
En ota äänestykseen mukaan kommenteissa olevia äänestysnumeroita!
 
KAIKKIEN ÄÄNESTÄNEIDEN kesken arvotaan pieni palkinto Tiuhtilta!
 
  
Äänestys päättyy su 24 .8. klo 15.OO.
 
 
1.
psdojökgnmldfe
 
 2.
unnnnamed
 
3.
lilli (1)
 
4.
025
 
5.
unnamedd
 
6.
jkvkkvj



7.
IMG_0009[1]

8.
DSC_1401

maanantai 4. elokuuta 2014

Valokuvauskilpailu / Korumaa.fi










  
Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto Tiuhtilta...


Kysymyksiä ja osallistumisohjeet valokuvauskilpailuun:


Ketkä voivat osallistua kilpailuun?
- Jokainen voi osallistua.
Kuinka iso kuvan pitää olla?
- Olisi hyvä, jos kuvan koko olisi vähintään 1024 x 683.
Montako kuvaa voi lähettää kilpailuun?
- Voit lähettää max. kolme kuvaa.
Kuinka pitkään voi osallistua?
- Viimeinen osallistumispäivä on la 16.8.2014.
Miten kuva lähetetään kilpailuun?
- Kaikki kuvat lähetetään sähköpostiini: theworldiseverywhere@gmail.com
Miten voittaja valitaan?
- Jokainen voi äänestää mieleistään kuvaa blogissani su 17.8 lähtien. Ohjeet siitä tulevat myöhemmin.

Jos otat kuvan ihmisistä, muistathan kysyä luvan kuvan julkaisuun! Kaikki asialliset kuvat julkaistaan blogissani. 

Vinkki! Kuvan ei välttämättä tarvitse olla kahden ihmisen välistä rakkautta tai ystävyyttä, vaan se voi olla esim. ihmisen ja eläimen tai kahden eläimen välistä rakkautta/ystävyyttä ;) Käytä mielikuvitustasi!

Korumaa.fi:llä on tutustumisen arvoinen tuotevalikoima. Haluan vielä kiittää, että he sponsoroivat valokuvauskilpailussani. 

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Uiskentelua kalojen kanssa

7-IMG_6243 8-IMG_6247 6-IMG_6661 5-IMG_9657 4-IMG_9700 3-IMG_9718 2-IMG_9697 1-IMG_9677 Aurinkoinen tervehdys! Viime aikoina olen uinut joka päivä, mutta kerron hieman eilisestä uimareissusta... Kävimme silloin uimassa Nerkoolla. Matkaan meiltä sinne menee noin 15 minuuttia. Paikka on kuitenkin odotuksen arvoinen, nimittäin siellä saa kahlata noin kaksisataa metriä ennen kuin pystyy kunnolla uimaan! Vesi on kirkasta ja todella lämmintä helteiden aikaan. Ainut huono puoli on, että kun menee tarpeeksi kauas, tulee järkyttävän nopea äkkisyvä, jonka onneksi tunnistaa nopeasti kylmenevästä pohjavedestä. Kun pääsimme Nerkoolle ja nousimme autosta ulos, kuului ukkosen jyrinää. No, ei siinä muuta voinut kuin vain jäädä autoon odottelemaan, että ukkonen menee ohi, koska veteenhän ei saa mennä ukkosen lähestyessä. Oli tosi jännää, että ukkonen oli melkein siinä meidän yläpuolella ja sinne tuli ihmisiä uimaan, jyrinästä huolimatta. Noin tunnin autossa odottelun jälkeen pääsimme vihdoin määränpäähämme. Vesi oli niin kirkasta, että sukeltaessa jokaisen lähellä olevan simpukan ja kalan pystyi näkemään. Oli tosi mahtavaa nähdä, että mitä kauemmaksi rannasta meni sitä isompia kaloja uiskenteli vieressä!

Tässä lähiaikoina blogissani on tulossa kilpailu, joten muistattehan pysyä kuulolla ;)
Ja mitäpä kesä olisi ilman mansikoita... olettehan muistaneet nauttia niiden herkullisesta mausta?!


lauantai 26. heinäkuuta 2014

Auringonlaskuun ei kyllästy ikinä ...

Kävimme illalla Heden, äidin ja iskän kanssa picnikillä toisella puolella kaupunkia. Siellä oli tosi mukavaa! Pelailimme lautapeliä ja kävimme välillä uimassa. Kun tulimme kotiin, ajattelin, että olisi todella mukavaa lähteä kuvaamaan auringonlaskua Heden kanssa.  Auringonlasku on aina vaan niin ihana! 1-IMG_6585-001 2-IMG_6586-001 3-IMG_6596-001 5-IMG_6606-001 6-IMG_6614-001 7-IMG_6619-001 8-IMG_6633-001 9-IMG_6639-001 4-IMG_6601-001

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesälomalla, ihan omalla :)

04-IMG_6420 05-IMG_6422 06-IMG_6464 02-IMG_6413 01-IMG_6410 08-IMG_6527 07-IMG_6471 1-2014.07 03-IMG_6418 11-IMG_6480 09-IMG_6541 10-IMG_6540 Moi kaikki! Tiistaista keskiviikkoon olimme perheen kanssa mummolassa yötä. Ulkona oli ihan hirveän kuuma ilma. Eihän siellä jaksanut edes olla. Heti kun pääsi ulos niin paarmat, mäkärät ja kaikenlaiset muut öttiäiset hyökkäsivät päälle! Mulla on monta pattia, etenkin jaloissa. Tiistaina iltapäivällä lähdimme uimaan Sonkajärven Kangaslammille. Sinne tulivat myös serkkumme Vilma ja Tuomas. Vesi oli mukavan lämminta ja porukkaakin siellä oli aika paljon. Mummo ei lähtenyt mukaan, vaan jäi paistamaan meille lettuja. Vilma ja Tuomas kävivät vähän aikaa mummolassakin ja olimme vesisotaa. Vesi roiskui ja  paarmat pörräsivät, kun suihkimme vettä ympäriinsä. Vaikka vesi oli vileää, se oli ihanan vilvoittavaa ja meillä oli hauskaa :)

Miten te olette viettäneet alkuviikon?