perjantai 24. tammikuuta 2014

"On lunta tulvillaan... taivas, tämä maa" - Niin varmaan!

Olen tässä pitänyt pientä taukoa, puuhastellut kaikenlaista ja siinä sivussa keskittynyt kouluunkin. Tällä viikolla oli enkun sanis ja historian koe. Ensi viikollakin on kaksi koetta, mutta onneksi eka koe on vasta tiistaina.  Liikunnassa meillä oli tänään luistelua, vaikka pakkanen oli -15 asteen hujakoilla. Lähiaikoina pakkasta on ollut noin -20, mutta sepä ei ole tuntunutkaan enää niin kovalle kuin silloin alkuvuodesta, kun siihen piti äkillisesti tottua. Luntakaa ei ole hirveästi maassa. Sitä saisi tulla rutkasti lisää, kun se talvi nyt kuitenkin on! ;)
Olen ruvennut leipomaan hirveästi viime aikoina. Olen tehnyt mm. mokkapaloja, kinuskimuffineita, suklaamuffineita, hillohelmiä ja juustotorttuja. Tietenkin olen tehnyt paljon muitakin ruokia, kun tässä olen äitiä auteskellut.

maanantai 6. tammikuuta 2014

My year 2013 :)


Tein tällaisen videon viime vuodelta.
Vuoteen 2013 sisältyy paljon hyviä muistoja, jotka jäivät tosi hyvin mieleen
ja joista osa on myös tuossa videossa.
HUOM! Aloitin bloggauksen helmikuussa 2013, joten video alkaa helmikuusta! :)

torstai 2. tammikuuta 2014

Maistuis varmaan sullekin ;)

Tänään oli eka päivä koulua joulun jälkeeen. Oli ihan hassua tulla kouluun, kun tottui juuri olemaan rennosti ja nauttimaan lomasta. Tänään oli kuitenkin hyvin helppo päivä, koska varsinaisia oppitunteja ei ollut, vaan teimme kaikkea muuta jännää. Kun pääsee koulusta, on jo heti pimeää eikä ehdi ulos kuvailemaan. Eilen tein Heden kanssa joulutorttuja, tai no oikeastaan uudenvuodentorttuja. En ollut syönytkään tänä jouluna vielä torttuja. Tänään tein sitten lämpimiä voileipiä. Molemmat olivat yllättävän herkullisia pitkästä aikaa. Nyt kun äidillä on se käsi kipsissä, minun, Heden ja isän pitää tehdä ruokaa ja kotihommia tavallista enemmän. Olisiko kellään hyviä ja nopeita reseptejä ruokapöytään tai vaikka herkutteluun? Olisi kiva saada vähän teidän lemppareita tänne :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kuulumisia :)

En oo pitkiin aikoihin pistänyt mitään mitä mulle kuuluu, kun kaikenlaisia muita postauksia on tässä lähiaikoina ollut. Joulukin tuli ja meni... kohta saamme nauttia ilotulituksista ja juhlia tulevaa uutta vuotta 2014! Oon ollut viime aikoina enimmäkseen kotona ja nauttinut lomasta oikein kunnolla. Oon horottanu nukkua melkein joka aamu sinne yhteentoista asti. No, mikäs tässä lomaillessa. Enää kolme päivää lomaa ja sitten takaisin kouluun. Huomenna (maanantaina) lähden Heden kanssa mummolaan yöksi. Sinne tulee myös Viuhti ja Trumpetti, eli ei tule olemaan tylsää.... ;)

Hyvää loppuvuotta!
P.S. Äiti haluaa lähettää teille kaikille terveiset: "Muistakaa nauttia jokaisesta päivästä, jonka saatte elää terveenä! Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä!" Äiti nimittäin liukastui ennen joulua ja hänen olkavartensa luu katkesi... 

perjantai 27. joulukuuta 2013

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joululahjoja ja iloista mieltä! ;)



 Kuva 1.
Pitkä yöpaita, kosketusnäyttökynä, hauska mustekynä, ihanat käsikorut (Juulin lahja), kaunis kukka-rintakoru  ja suloinen sydän-koriste (Hedeltä).
Kuva 2.
Re.mix-karkkilaatikko, urheilukerrasto, urheilutoppi, pinkki teippiteline, sydän-klemmareita ja jännä tupsukehikko (Hedeltä).




Kuva 3.
Herkullinen Paradis-konvehtirasia, Percy Jackson ja salamavaras -kirja, Harry Potter ja viisasten kivi -kirja, lahjakortti elokuviin, iso harja ja lahjakortti H&M:lle.

Kuva 4.
Täytettäviä purnukoita matkaa varten, suoristusrauta/kiharrin, tekniset talviulkoilusukat, mielenkiintoinen saippuaharja, suloinen säilytysrasia (Jullelta ja MaPelta lahjaksi), hiuslakka ja suoristusrautasuihke.

Kuva 5.
Pinkki radio, ihana tuikkuteline (Hedeltä), kaiutin, karkkia (Jullelta ja MaPelta) ja lämpöiset karvatossut.

Hyvää joulua!!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Ihanaa joulua kaikille!! ♥


Nyt on rentoutumisen aika! Ei kannata stressata enää mistään vaan nautitaan tästä lämpöisestä joulusta, vaikka lunta ei ihan koko Suomeen kerinnyt tulla. Meillä kuitenkin on vähän lunta. Rupeamme nyt koko perhe koristelemaan kuusemme. Siitä se joulu alkaa...

         Ihanan rauhallista ja lämpöistä joulua teille ihan jokaiselle!!!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hede muotoili lumiukolle pään ;)

Äänet jakaantuivat seuraavasti:
A) Tarja Halonen = 1 ääni
B) Robin =  2 ääntä
C) Joulupukki = 5 ääntä
D) Lady Gaga = 0 ääntä
E) Lauri Tähkä = 1 ääni
      Tiuhtin perhe = 1 ääni

JOULUPUKKI VOITTI!!
Arpaonni suosi tällä kertaa...

AINOA!!

Onneksi olkoon!!!!

Otan sinuun yhteyttä huomenna (maanantaina) ja lähetän yllätyksen mahdollisimman pian, jotta saat sen ennen joulua.

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte!!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Hede kuvanveistäjänä


Jos Hede olisi yhtä taitava kuvanveistäjä kuin Michelangelo,
kenen julkkiksen kasvonpiirteet haluaisit hänen veistävän tälle lumiukolle? ;)

a) Tarja Halonen
b) Robin
c) joulupukki
d) Lady Gaga
e) joku muu ehdottamasi henkilö, kuka?

Kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden henkilön, joka saa minulta pienen jouluyllärin.
Joten muistathan laittaa kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi tai Kik-nimesi.
Nyt vain mielikuvitus hyrräämään!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

♥♥♥

Onni on omistaa ystävä,
johon voi aina luottaa
ja joka ei tuijota vain omaan napaansa.
Sele, sinä ainakin olet sellainen ystävä minulle...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

21, 22, 23


 
Torstaina kävimme mummolassa mummoa moikkaamassa. Mummo oli tehnyt taas ihanat ruuat meille. Myin hänelle sukkiakin ja hyvinhän ne menivät kaupaksi. Nimittäin meidän luokka kerää rahaa tulevaa luokkaretkeä varten. Nuo kuvat ylhäällä ovat mummolastani.

Perjantaina koulussa oli jnnä päivä, nimittäin meillä oli koko koulun yhteinen tapahtuma, Hattupäivä! Jokainen oppilas oli valmistanut oman hattunsa, jonka oli itse (tai jonkun avustamana) tuunannnut. Tapahtuman järjesti koulun oppilaskunta, johon kuulun. Olen oppilaskunnan puheenjohtaja, joten juonsin hattukilpailun alusta loppuun asti. Oppilaat olivat valmistaneet hassun hauskoja hattuja. Mielikuvitus oli hyrrännyt tosi mainiosti;) Se päivä oli kyllä tosi hauska! Perjantain kruunasi vielä meidän luokkalaisen synttärit. Juhlat pidettiin uimahallilla. En ollut ennen käynyt tilaussaunassa, joten se oli tosi hieno elämys! Minun lisäkseni pippaloihin tuli toinenkin tyttö meidän luokalta. Meillä oli kivaa kolmestaan siellä ja kaksi tuntia hurahti tosi nopeasti uiden, saunoen ja herkkuja napostellen. Annoin päivänsankarille lahjaksi joulukalenterin. Kiitti mukavista synttäribileistä!

Lauantaina lähdimme äidin kanssa kahdestaan toiselle paikkakunnalle shoppailemaan. Me ostettiin mulle sellainen tumman sininen Fjallraven kånken -reppu. Kävimme myös Ikeassa ja sen jälkeen vierailimme serkuni luona. Kun lähdimme ajelemaan heidän luotaan, näimme joulunavajaisten ilotulitukset. Ne olivat upeat!


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Elves&Candles


Huhuh! Tänään on ollu aika rankka päivä. Ensin meillä oli koulussa kaksi viimeistä tuntia uintia. Kun koulu loppui, minulla oli vain tunti aikaa käväistä kotona ja sitten jo alkoivat tunnin tanssitreenit. Nyt oon kyllä tosi poikki. Kohta lähdemme vielä saunaan ja sitten on telkkarin vuoro. Sieltä tulee Uusi Päivä :) Viikon päästä meillä on samanlainen päivä, uintia ja sitten treenit.
Siis oikeesti, kohta on jo joulukuu! Pian on joulu ja saa rentoutua sekä herkutella oikein luvan kanssa. Kohta saa myös avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Minulla on Haribo-kalenteri. Hedelläkin on samanlainen. Joulu on niin mukavaa aikaa...

tiistai 19. marraskuuta 2013

Black and white

Heipsun! Tänään oli koulussa enkun verbikoe ja uskon, että pääsen siitä läpi. Enkkuun pitää nykyään lukea aika paljon, koska testejä on melkein joka kerralla. Onneksi se ei minua kovin paljon haittaa, sillä opin helposti/nopeasti sanat. Tänään on ollut lazy-päivä kun ei ole tarvinnut tehdä mitään ylimääräistä. Huomiselle ei ole oikeastaan mitään läksyä. Heden huone on muuten jo hyvää vauhtia valmistumassa. Aikaisemmin kerroin, että meillä on meneillään remppa, jossa saan oman huoneen. Kun Heden huone on valmis, siirrymme remppaamaan vanhempien makkaria. Minun huoneeni tulee viimeisenä. No, hyvää kannattaa odottaa...

maanantai 18. marraskuuta 2013

Selen silmin!

Sele on kyllä ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Ihan mahtavia kuvia! Kiitos Sele, kun sain laittaa nämä kuvat blogiini!!!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Rentoutumista ja arkistolöytö ;)

Kävimme eilen äidin kanssa kävelemässä ja otimme sauvat mukaan. Niiden kanssa on yllättävän hyvä kävellä. Illemmalla kävimme Heden kanssa elokuvissakin. Tämä viinkonloppu on ollut lepopainoitteinen, koska ei ole tarvinnut lukea yhteenkään kokeeseen. Pari viikkoa on ollut rutkasti kokeita ja aikaa ei ole hirveästi riittänyt muuhun. Tänne kirjoittelukin jäi silloin vähemmälle. Ensi viikolla meillä ei pitäisi olla muuta kun enkun verbikoe... hyvä niin!
Löysin tällaisen videon ja ajattelin laittaa sen tänne, vaikka se on melkein puoli vuotta vanha :D
Heli oli ollut meillä yökylässä ja ennätimme puuhastella vain aamupäivän, sillä tulin sinä päivänä kipeeksi. Siksi videokin jäi aika lyhyeksi... Muistakaa laittaa HD:lle!


Hyvää alkavaa viikkoa!!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Selen luona 2.- 6.11.2013

 
Ensinnäkin iso kiitos koko Selen perheelle, kun otitte minut vieraaksenne ja sain kyläillä teillä!!

Kävimme Selen kanssa uimassa Flamingossa ja shoppailemasssa Jumbossa. En oikeastaan ostanut mitään, mutta olihan se jänskä kokemus käydä niin isossa kauppakeskuksessa. En ollut ennen käynyt Flamingossakaan, joten sekin oli tosi hieno elämys.

Olin maanantain ja tiistain (4.-5.11) Selen koulussa. Siellä oli vähän erilaista kuin meidän koulussa, kuten koulun oppilasmäärä, oppitunnit ja muutenkin se koulun ilmapiiri. Oli mukavaa käydä tutustumassa Selen kouluelämään;)
Sele on tulossa tänne meillekin päin tässä lähiaikoina. Ennen joulua tai sen jälkeen...

perjantai 1. marraskuuta 2013

torstai 31. lokakuuta 2013