tiistai 27. elokuuta 2013

Ilta-auringon loisteessa!

Eräänä iltana olin Heden ja äipän kanssa kävelemässä rantapolulla. Oli tosi ihana ilma ja aurinkokin paistoi innokkaasti puiden takaa. :)
Ai niin! Tuosta vedestä tuli mieleen, että kävin tänään katsomassa Enen kanssa elokuvan Percy Jackson: Hirviöidenmeri. ;) Se oli ihan yes ja sen jälkeen maistui Mäkkärin hamppisateria pitkästä aikaa mukavan makoisalta.

maanantai 26. elokuuta 2013

Any last days of summer at the beach

En oo pitkiin aikoihin kirjoitellut. Tässä on nyt viikko harahtanut ihan huomaamatta. On ollut mukava vaan nauttia näistä ihanista kesäpäivistä, kun niitä vielä on. Viime viikolla Heli oli käymässä meillä kylässä pitkästä aikaa. Hyppelimme trampalla vähäsen aikaa ja lähdimme kävelylle. Menimme rannalle nauttimaan ihanasta ilmasta. Kun tulimme rannalle, näimme, että kaksi luokkalaistamme olivat juuri käyneet uimassa ja olivat tekemässä lähtöään kotiin päin. Itse en ole käynyt pitkään aikaa uimassa... Milloin sinä kävit viimeksi?

maanantai 19. elokuuta 2013

Makkaraa ja sadetta!

Perjantaina kävimme koko perheen kanssa paistamassa makkaraa rannalla. Saimme olla siellä ihan rauhassa keskenämme, koska muuta porukkaa siellä ei lainkaan ollut. Oli tosi mukavaa paistella makkaraa, kunnes rupesi satamaan kaatamalla. Siinä me sitten vaan syötiin makkaraa sateessa. Eipä oo ennen tullu kokeiltua! Uusi mukava kokemus! Kun sade lakkasi, Hede kävi uimassa. Vesi ei ollut kylmää sateen jälkeen. Minulla ei kuitenkaan ollut uikkareita mukana, joten tällä kertaa se jäi väliin.
 
Tänään olin koulun jälkeen Enen kanssa. Olimme niillä ja sitten tulimme meille. Meillä me olimme trampalla ja olimme sellaista pylly plätsi kisailua. Kumpi lopettaa ekana häviää. Olimme sitä hetken kunnes rupesi satamaan täysillä, mutta sade ei meidän pomppimista haitannut. Jälleen uusi mukava kokemus! Meidän housut olivat ihan märät sen jälkeen. No, kesä kuivattaa ;)
 
 
Ja ai niin!! Sen viime postauksen oravan nimeksi tuli Söötti Tape Pallero !!!!!

lauantai 17. elokuuta 2013

Timantit on ikuisia...

Olimme tänään Viuhti-serkun kanssa. Sitä ennen kävimme ostamassa Heden kanssa vähän mässyä illaksi. Meillä (minulla ja Hedellä) on tyttöjen ilta, koska vanhemmat eivät ole kotona. Iskä ja äiti menevät jonnekin konserttiin. Me aiomme ainakin katsoa jonkun leffan, pelailla pelejä ja valvoa myöhään. Kukaan ei ole määräämässä mitä me teemme! :)
 
Eli siis Viuhti kävi meillä kylässä. Olimme melkein koko ajan trampalla pomppimassa. Pelailimme erilaisia pelejä siellä ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Äiti tarjosi meille uunituoreita pieniä piirakoita. Oli tosi kivaa, kun kävit meidän vieraanamme Viuhti! Ulkona oli aika kylmä ilma, jos vertaa esim. vaikka eiliseen. Mutta sehän on syksyn merkki ;)
 
Hei, kuka keksisi tälle suloiselle oravalle kivan nimen?!

torstai 15. elokuuta 2013

Maailma on tehty meitä varten!


Maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten...

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kesäkooste 2013 ☼

Nyt kun koulutkin alkoivat ajattelin tehdä tällaisen kesäkoosteen 2013!
Tähän olen koonnut parhaimpia hetkiä kesästäni! Oli kyllä tosi mukava kesäloma! Kiitos kaikille teille, jotka olitte osana kesääni!!

tiistai 13. elokuuta 2013

Eka koulupäivä on taas suoritettu!

Nyt se on ohi! Nimittäin ensimmäinen koulupäivä tällä lukukaudella. Koulussamme oli aamunavaus, jossa kerrottiin uusille oppilaille, ketkä henkilökuntaan kuuluvat ja kerrattiin vähän sääntöjä. Meillä oli vain kolmen tunnin päivä. Jaoimme kaikille kirjat ja vihkot. Minä ja Heke saamme olla open apulaisina tämän viikon. Olihan se ihan kiva nähdä meidän luokkalaisia kesäloman jälkeen :)

Koulun jälkeen menin Enen kanssa kaupungille metsästämään alennusmyyntejä, mutta emme oikeastaan löytäneet juurikaan mitään... Kävimme torilla ostamassa pehmikset ja höpöttelimme sitä sun tätä yli puoli tuntia. Se pehmiksien antaja/tekijä oli aika huolimaton. Se teki semmoset lössähtäneet jäätelöt ja sanoi, että ne vähän lössähti. :D

Kaupungissa käynnin jälkeen tulimme meille ja  meillä oli  myös Heden kamu kyläilemässä. Me pelasimme pienempien iloksi sokkoa ja haamuhippaa trampalla. Meillä oli kyllä hauskaa!!

maanantai 12. elokuuta 2013

Mukavaa koulun aloitusta kaikille!

Moi! Hyvää koulujen alkua jokaiselle koululaiselle ja opiskelijalle! Taas ne koulut alkavat. Minua ei hirveästi innosta, mutta eihän siellä ihan huvikseen käydäkään... Joka päivä "takkiin tarttuu" jotain uutta ja mielenkiintoista tietoa ;)

Kävin tänään perheeni kera mummolassa. Mummo paistoi muurinpohjalettuja viimeisen lomapäivän kunniaksi. Hän valmisti myöskin ihanan makuista keittoa, josta olin haaveillut jo pitemmän aikaa. Ulkona oli kylmä ilma, mutta onneksi aurinkokin pilkahteli välillä lämpimästikin. Mummolassa kasvaa kauheasti ihania kukkia ja olisi tehnyt mieli kuvata ne kaikki tänne...

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Päivä Juulin kanssa ;)


Olin viime maanantaina Juulin kanssa. Hän tuli meille ja meillä oli tosi hauskaa. Me esim. pelisimme pleikkaria, ammuimme jousipyssyllä (Juuli oli muuten tosi hyvä siinä, kun kuulemma ihan eka kerran ampui sillä), kävimme uimassa, söimme tortilloja ja kävimme elokuvissa. Elokuvan nimi oli se Monsterit Yliopisto. Se oli kyllä aika hyvä. Juuli, oli todella mukavaa, kun pääsit vierailemaan meillä!!

Nyt rupean valmistelemaan Heden kaverisynttäreitä ja pistän hänet tosi hienoksi. Synttärit ovat naamiaissynttärit. Minä laitan itse jonkun peruukin päähän. Järjestän kaikenlaisia pelejä ja olen limpparinkaataja :D

perjantai 9. elokuuta 2013

Synttärionnittelut!!!

Paljon onnea rakkaalle pikkusiskolleni Hedelle!!!

perjantai 2. elokuuta 2013

Mä viheltelen vaan...

Tänään olen ottanut rennosti ja käynyt uimassa. Kun on ollut pari viileämpää päivää, vesi on sekoittunut taas ja se tuntui aluksi kylmältä, mutta ei se sitten vähän ajan kuluttua ollutkaan enää kylmää. Oli kiva uida auringonpaisteessa ja saimme uidakin kahdestaan Heden kanssa, kun rannalla ei ollut yhtikäs ketään. Aika hassua :)

Eilen oli sateinen päivä ja oli aika viileää. Kävimme sen kunniaksi ja muutenkin pitkästä aikaa pizzalla. Oli muuten tosi hyvää, kun sattui vielä oikeat täytteet. Pitsareissu ei olisi onnistunut, jos olisin lähtenyt Heken kanssa uimaan kylpylään. No, onneksi en "päässytkään" hänen mukaansa...

Lopuksi haluan vielä kertoa jännitystarinan, jota pääsimme tänään uinnin jälkeen seuraamaan rannalta käsin:
Kaksi poikaa ja mies ajoivat veneellä uimarannan läheisyyteen. Pojat hyppelivät veneestä. Toinen pojista heitti jonkin kelluvan kapulan vähän matkan päähän veneestä. Tuuli kuljetti kapulan aika nopeasti kauemmaksi. Poika nro 1 lähti uimalla hakemaan kapulaa, mutta kääntyi pian takaisin ja sanoi, ettei hän jaksa hakea sitä. No, poika nro 2 lähti kovalla vauhdilla hakemaan kapulaa. Hän sai otettua kapulan mukaansa ja lähti uimaan kohti venettä. Vähän matkaa uituaan hän huusi: " En jaksa!!!" Mies veneessä huusi pojalle, että he tulevat hakemaan pojan. Heillä meni kuitenkin tuskastuttavan pitkään, koska poika nro 1 piti ensin noukkia veneeseen ja moottorikin piti vielä saada käyntiin. Poika nro 2 rupesi jo huutelemaan: "Äkkiä!!!" Mies rauhoitteli koko ajan uimaria: "Ihan rauhallisesti! Ollaan tulossa!" Tarinalla oli onneksi onnellinen loppu, mutta tämän tarinan opetus on  varmaankin meille kaikille: Jos jalat eivät yllä pohjaan, älä yritä uida liian pitkää matkaa varsinkaan kylmässä vedessä!

torstai 1. elokuuta 2013

Pikku Tipe :)

Viime viikolla meidän pihalla oli pikkuinen lintu. Se oli todella pieni ja väsynyt. Se ei jaksanyt lentää karkuun, vaan simahti siihen meidän eteen. Se oli koko päivän meidän kukkapenkin vieressä. Me nimesimme sen Tipeksi, koska Tipi tai joku muu olisi ollut mielestämme liian tavallinen nimi sille.Tarjosimme sille vettä, mutta se ei juonut sitä, vaan meni läheiselle lätäkölle hörppimään vettä. Vaikka olimme vain parin sentin päässä Tipestä, se ei välittänyt siitä yhtään, se luotti meihin. Sitten lähdimme kylään ja kun tulimme kotiin, se oli poissa.
Seuraavana päivänä, kun ystäväperheemme (eli Jullen ja MaPen perhe) olivat meillä kylässä, löysimme sulkia meidän pihalta, mutta iskä sanoi, että ne ovat isommat mitä Tipellä oli. Eli Tipe saattaa piipertää vielä tuolla jossain...
 
Julle ja MaPe perheeneen olivat siis meillä kylässä ja me vietimme kesäiltaa tosi lämpimässä säässä. Me lapset saunoimme, uimme, pelasimme pleikkaria ja veitsenpyöritystä ja pidimme hauskaa.
 
Kävimme tiistaina Tahkolla. (Kaksi seuraavaa kuvaa ovat siltä reissulta.) En ole käynyt siellä piiiitkiin aikoihin. Maisemat olivat tosi hienoja. Kävimme kiipeämässä tuota rinnettäkin ja se oli tosi jyrkkä. Tuo yksi kuva vääristää, sillä todellisuudessa rinne oli paljon jyrkempi. Tuo pieni piste alhaalla olen muuten minä, joka on jo kavunnut rinteen kaatumatta alas ;)
 

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

23. - 25.7.2013 hauskaa menoa ☀

Kävin viime viikolla Selen mummon ja ukin mökillä. Tarkoitus oli ensin olla siellä vain yksi yö, mutta Selen perhe muutti kotiinlähtöpäivää myöhäisemmäksi, joten pystyin/sain olla siellä vielä toisenkin yön. Oli jälleen tosi kivaa nähdä Sele!

Olimme paljon veden kanssa tekemisissä. No eipä tuo ihme, kun iso järvi mollotti ihan nokan edessä. Me kävimme soutelemassa, melomassa, moottoriveneilemässä ja uimassa. Saunoimme pitkän kaavan mukaan ja pidimme hauskaa. Molempina iltoina kävimme katsomassa auringonlaskua. On se vaan aina elämys nähdä sellainen taivas!

Voi että meillä oli hauskaa! Kiitos siitä koko perheelle!!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tiuhtin ja Viuhtin kokeilut ;)

Viuhti oli meillä yötä ja meillä oli eilen hauskaa, kun pelasimme pelejä trampalla ja Wii:llä Mario Kartia. Wii:n pelailu meni vähän pitkäksi, kun menimme vasta puoli kolmelta nukkumaan.

Aamusta lähdimme kahdestaan kaupungille. Viuhti kokeili viime viikolla tekokynsiä ja minäkin ajattelin kokeilla sellaisia. Siispä menimme ostamaan niitä Seppälästä. Ostin nuo turkoosi-valkeat kynnet ja Viuhtilla oli jo valmiina nuo pinkit kynnet. Hän auttoi minua laittamaan nämä kynnet. Ne kyllä kieltämättä tuntuivat aika oudoille, mutta kyllä niihin sitten tottuu, niin Viuhti ainakin sanoi. ;)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ja tässä tulevat VALOKUVAUSKILPAILUN TULOKSET!!

 

Superkiitokset kaikille valokuvauskilpailuun osallistuneille kuvaajille ja äänestäjille!
Kilpailu oli tosi jännittävä ja tasaväkinen! Jännitystä riitti aivan loppumetreille asti.
 
Tässä tulevat tulokset:
 
1. Hede (8 p.)
Missä kuva on otettu ja milloin? Se on otettu Kuopiossa tänä kesänä.
Kerro kuvaushetkestä? Olimme perheeni kanssa Kuopiossa ja halusin mennä kävelemään tuonne kauniiseen puistoon.
Otin paljon kuvia kauniista kukista. Ja tämä onnistui minun mielestäni parhaiten. 

2. Viuhti (7 p.)
Missä kuva on otettu ja milloin? Se on otettu Kreetalla Haniassa viime vuonna.
Kerro kuvaushetkestä? Oli hieno ilma, kun olimme perheeni kanssa kävelemässä kaupungilla.
Otin paljon kuvia tuosta kauniista auringonlaskusta. Uin myös meressä tuon kyseisen auringonlaskun aikana. 
 
3. Julle (6 p.)
 
3. Hede (6 p.)
 
 
4. kuva nro 28, Kiki (5 p.)
5. kuva nro 3, Viuhti (4 p.)
6. kuva nro 32, Iidaaj (3 p.)
7. kuva nro 1, Kiki (2 p.)
8. kuva nro 7, Hede (1 p.)
 
Suosikkikuvani: kuva nro 23, Viuhti
Kuvaajien kesken arvonnan voitti: Juuli
 
Koska haluan, että kaikki kolmen parhaan joukkooon sijoittuneet palkitaan, haluan antaa yllätyspalkinnon Jullelle.
 
Kaikkien finaalissa äänestäneiden kesken arvonnan voitti: MaPe
 
PALJON ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!!!!!!!!
 
Lopuksi haluan vielä laittaa Sofian kuvaaman kauniin kuvan, joka ei valitettavasti ennättänyt mukaan kisaan, koska kuva tuli minulle vähän liian myöhään.