maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kohti kesää...

IMG_6225-2 valmis-1 Kuva on otettu Sonkajärven kauniilta uimarannalta. 
Nyt maisema näyttää vielä vasemman puoleiselta, 
mutta parin kuukauden päästä pääsemme nauttimaan oikean puoliskon ihanasta maisemasta.

Ihan superia kevättä kaikille!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

This Is My Thing

Heido! Olenko muuten kertonut, että minulla on oma valokuvaus ja blogi -kerho, jonka olen itse kehittellyt ja toteuttanut. Olemme aloittaneet kerhon kanssa tämän vuoden puolella myös oman blogin, johon olemme jo postanneet kaksi postausta. Kävimme viime tiistaina kuvaamassa nuorisotaloa, josta teemme lähiaikoina postauksen blogiimme. Ensi viikolla menemme tekemään jutun Paloisvuoresta. Haluankin tässä välissä kiittää kerholaisiamme aktiivisesta mukanaolosta. Myös pikkusiskoni Heidi on nuoresta iästään huolimatta ollut innokkaasti mukana kerhon toiminnassa. Meidän blogiimme pääset tästä. Viime sunnuntaina meidän kerhomme toiminnasta kirjoitettiin kahdessa sanomalehdessä, Savon Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa! On tosi mukavaa, että kerhomme saa noin paljon huomiota ja toivottavasti sitä kautta saamme uusia jäseniäkin mukaan toimintaamme. Jos olet kiinnostunut kerhostamme, olet yläkoululainen ja asut Iisalmen seutuvilla, ota minuun yhteyttä ja tule mukaan joukkoomme. Savon Sanomien jutun pääset lukemaan tästä ja Iisalmen Sanomien jutun tästä.

Viime päivinä on ollut jotenkin keväinen sää... Aurinko on paistanut, linnut ovat lauleskelleet ja lämpötilakin on mennyt plussan puolelle. Kävimme eilen äidin kanssa kuvailemassa vähän ennen auringonlaskua. Tässäpä muutamia aikaansaannoksiamme.

Huippua helmikuuta kaikille!  
 
IMG_2403-1 IMG_2465-3 IMG_2464-2 IMG_2470-4

lauantai 31. tammikuuta 2015

Mielenrauhaa

8-IMG_2298-8 7-IMG_2291-7 6-IMG_2290-6 5-IMG_2284-5 2-IMG_2247-2 4-IMG_2279-4 3-IMG_2278-3 1-IMG_2242-1 Viime viikolla kävimme mummon luona juhlistamassa hänen syntymäpäiväänsä. Onnea vielä kerran mummo! Kuten arvata saattaa, ruoka oli taas hirmu hyvää. Ruuan jälkeen kävimme vaaroja uhmaten ulkoilemassa pikkusiskoni Heidin kanssa. Niin, mitähän vaaroja siellä maalla nyt voisikaan olla? Ekana mieleeni tulee yksinäinen/äkäinen susi, jolla sattuu juuri silloin olemaan sudennälkä. Ja olenpa myös kuullut mummolta, että niilläkin kulmilla on tehty näköhavaintoja susista. Jopa meidän mummo oli päässyt todistamaan kahden suden loikkaamista metsän siimekseen, kun mummo oli körötellyt autollaan aika lähellä kotiaan. Niinpä, tällaiset susijutut eivät todellakaan ole keksittyjä, vaan kyllä nykyään maalla asuvat saattavat kohdata suden, koska niitä liikuskelee luonnossa ehkä liikaakin... No, meidän ulkoilu onnistui turvallisen tuntuisesti kauniissa talvisessa maalaismaisemassa. Lunta oli puissa ihanan satumaisesti. Mieli väkisinkin virkistyi ja rauhoittui. Ja lopuksi ulkoilun kruunasi taivaallisen kaunis sininen hetki...

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pakkanen paukkuu

4-IMG_2084-5 2-IMG_2038-3 1-IMG_2027-1 3-IMG_2064-4 5-IMG_2091-6 Heii! Sain vihdoinkin tehtyä uuden profiilikuvan, jes! Kävimme äidin kanssa räpsimässä, kun Heidi oli kavereidensa luona synttäreillä. Oli muuten petollisen kylmä ilma. Pakkasta oli n. 18 astetta, joka ei oikeastaan tunnu enää missään, mutta tuuli sen sijaan oli hyytävän kylmä. Siinä posket ja nenänpää menivät kylmiksi, vaikka ulkona olisi ollut vain vähän aikaa. Onneksi ensi viikoksi pitäisi lauhtua... Leivoimme eilen tiikerikakun ja marjapiirakan. Ai että tuli hyvää! En ollut koskaan ennen tehnyt tiikerikakkua, joten oli kiva kokeilla jotain uutta.
Eräs hyvä puoli tässä yläkoulussa olemisessa on, että lukujärjestys vaihtuu joulun jälkeen. Saimme torstaina uudet lukkarit ja aloitamme sen tahtiin huomisesta alkaen. Olen aika helpottunut, että tällä kertaa minulla on vain kaksi kasiin menoa. Saa nukkua pidempään, eikä väsytä koulun penkillä niin paljon. Toki pidempiä päiviä tulee olemaan, mutta ei se nyt niin paljon haittaa, kun on mukava ilmapiiri ja ihania ystäviä seurana. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Vuosi on vaihtunut ja taakse on jäänyt tosi tapahtumarikas vuosi. Olen saanut uusia ystäviä ja kokenut paljon uusia asioita. Minulle jäi paljon hyviä muistoja vuodesta 2014! Kiitos kaikille joiden kanssa sain jakaa sen!

Joo, pidin tässä pientä luovaa taukoa.Viimeistä joululomapäivää viedään ja ajattelin tulla pitkästä aikaa kirjoittelemaan tänne kuvien kanssa. Tää loma on ollut rentouttava. Olen ollut paljon ulkona. Anni ja Selma kävivät meillä yökylässä, kylläkin eri aikaa. Vietimme joulun mummon luona, mikä oli tosi ihanaa... ruoka oli tosi hyvää ja koko joulu onnistui rentouttavasti. Tällä kertaa en viitsinyt laittaa lahjojani tänne kaikkien nähtäväksi. En taida laittaa enää joulukuvia (paitsi tuon yhden), koska joulu meni jo. Eilen illalla olimme perheen kanssa ulkona ja katsoimme ilotulituksia ja laskimme mäkeä. Keskiyöllä menimme läheisen järven jäälle katsomaan tosi hienoja raketteja. Ei vuosi 2015 voisi alkaa paremmin. Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu ja uusi vuosi!

Täällä alkaa koulu jo huomenna, mutta meidän koululla on taksvärkkipäivä. Olen menossa Emmin kanssa Prismaan töihin. Odotan sitä tosi paljon ja toivottavasti siitä tulee hauskaa... 1-IMG_1554-1 1-IMG_1810-1 2-IMG_1851-2 4-IMG_1923-1 5-IMG_1934-2 9-IMG_1948-3 8-IMG_2004-6 7-IMG_1980-5 6-IMG_1970-4

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulunavajaiset

Pahoittelut tästä pienestä kahden viikon tauosta, joka tupsahti juuri sopivasti koeruuhkaan. Enää kaksi viikkoa kokeita ja sitten pääsen jo kunnolla fiilistelemään joulun aikaa. Olen kuvaillut jo pariin postaukseen, mutta en ole vielä ehtinyt julkaista niitä. Kaikki ajallaan... 7-IMG_1419-3 9-IMG_1415-1 8-IMG_1416-2 4-IMG_1430-6 Eilen oli torilla joulunavajaiset ja olin siellä Jennyn kanssa. Siellä oli aika kylmä mutta mukava tunnelma. Ihmisiä oli aikamoisen paljon ja lavalla esiintyjät lauloivat kivoja joululauluja. Jouluvalojen syttyminen teki jotenkin heti valoisammaksi ja tuli jouluinen tunnelma. Siellä oli mm. poroilla rekiajelua, yhteiskuvaamista joulupukin ja muorin kanssa, kinkkuarvonta, makkaraa ja lakua. Tällä kertaa tuo joulupukin tulo jäi multa näkemättä enkä siis saanut hänestä kuvaa. Joidenkin pienten lasten heliumilmapallot lähtivat lentoon ja katosivat illan pimeyteen. Se jos mikä aiheutti ihmisissä hämmästyksen aiheen. 6-IMG_1423-4 3-IMG_1435 5-IMG_1424-5Avajaiset kruunattiin mahtavilla ilotulituksilla, jotka olivat ihan yläpuolellamme.
Puolentoista tunnin jälkeen mulla olivat sormet ja varpaat ihan jäässä. Kesti vähän aikaa ennenkuin ne lämpenivät. Tästä sen joulun odotus sitten alkaa... 2-IMG_1449-8 1-IMG_1457-9

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä 2014

Onnea oikein olan takaa,
tahdomme tänään isälle jakaa.
Isä on mukana ajatuksissa aina,
arkena ja sunnuntaina.
Ilot, surut yhdessä jaamme,
vaan tänään onnitella saamme.
3-IMG_1354 1-IMG_1350 4-IMG_1348 2-IMG_1335

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kuuraa pukkaa

2-IMG_0981 1-IMG_0979 3-IMG_0985 4-IMG_0989 5-IMG_0992 7-IMG_1010 6-IMG_0999 8-IMG_1012 9-IMG_1036 Heido! Loma on nyt vietetty ja huominen päivä enää jäljellä. Se tietää sitä, että pitää kaivaa taas koulukirjat esille ja tehdä läksyt maanantaille. On ollut ihana levähdystauko koeruuhkan jälkeen. Nooo, joululomaa odotellessa...

Tänään oli aivan ihana sää olla ulkona. Aurinko paistoi ja oli sopivan kylmä (siinä nollan kieppeillä). Lähdimme aamulla Heden kanssa kuvaamaan ja oli tosi jännä yllätys, että järvi oli jo osittain jäässä. Jää oli todella kiinteää ja jykevää ja vaikka kuinka pikkusiskoni yritti, jää ei rikkoutunut. Aivan rannan vieressä oli iso puunoksa, jolla jää saatiin kuitenkin rikotuksi. Alkaa jo muutenkin ruveta tottumaan näihin kylmiin päiviin ja öihin, joten ei se ole niin hirveää, miltä aluksi tuntui. Maa on ollut jo monena viikkona kuurassa ainakin aamulla ja sehän on uusi askel talveen.

Miten talvi on tehnyt tuloaan teillä päin?

tiistai 14. lokakuuta 2014

Autumn HOLIDAY!

5-IMG_0950 4-IMG_0946 2-IMG_0924 3-IMG_0935 1-IMG_0957_1 7-IMG_0962 6-IMG_0961 Heipsan! Ihanaa! Loma! On tosi mukavaa vaan olla ja viettää aikaa esim. kavereiden kanssa. Viikonloppuna Anni oli meillä yötä ja meillä oli tosi hauskaa. Touhusimme kaikenlaista, kuten kävimme kuvailemassa, saunoimme ja katsoimme Putouksen, tottakai. Valvoimme pitkään jutustellen pikku tunneille asti...

Syksyiset, sumuiset päivät ovat itse asiassa tosi hienoja. Vastarannalle ei näy ja se tuo jännän mystisen tunnelman. Syksy on kynttilöiden polttamisen kulta-aikaa. Muutenkin syksy on ihan mukavaa aikaa. Ilmat viilenevät. Tosin siihen tarvitaan pientä totuttelua, mutta on se ihan okei. Täällä on jo satanut lunta pariin otteeseen, mutta se on lähtenyt veke sen siliän tien. Niin sanottu ensilumi tuli viime vuotta aikaisemmin, siistii... Nimittäin viime vuonna ensilumi tuli meille "vasta" syysloman aikana.

Kävimme tänään Emmin ja Jennyn kanssa kaupungilla. Oli kyllä tosi kivaa. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Kuopioon. Ihan tällaista normaalia loma-arkea. Tykkään!

Ne joilla loma on, rentoutukaa ja nauttikaa lomasta! Niin ainakin minä teen ;)